Panostaja keskittyy uudistetussa strategiassaan kahteen toimialaan

Panostajan alkuvuodesta 2022 julkistaman uudistetun strategian matka on alkanut onnistuneesti. Strategia on luotu vuosille 2022–2024 ja sen keskeinen teema on Panostajan sijoitustoiminnan fokusoiminen kahdelle toimialalle: ohjelmisto- ja palvelualan yrityksiin. Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila kertoo, että pitkään ja huolella harkittu päätös vaikuttaa oikealta ratkaisulta ja se on vienyt toimintoja haluttuun suuntaan.

– Markkinatilanne on ollut tänä vuonna haastava, emmekä päässeet vielä avaamaan peliä uusien sijoituskohteiden osalta – teimme kuitenkin erittäin hyvää pohjatyötä ensi vuodelle. Uusi strategiamme on otettu positiivisesti vastaan sekä omassa tiimissä että sijoituskohteissamme. Etenkin potentiaaliset uudet sijoituskohteet näkevät tietyille toimialoille keskittymisen ja näiden kahden toimialan yhteensopivuuden vahvuutena – se on alkanut näkyä myös hankevirrassa ja yhteydenotoissa, Tommila kuvailee.

Strategian lisäksi Panostaja uudisti vuoden alussa myös Advisory Network -neuvonantajaverkoston (AdNet). Kuusi eri alojen ammattilaista ovat tehneet verkostossa keväästä lähtien tiivistä yhteistyötä ja tuoneet sitä kautta uudenlaista tukea ja osaamista Panostajan toimintaan ja sijoituskohteiden avuksi. Ensimmäinen vuosi on ollut AdNetin osalta onnistunut.

– Halusimme rakentaa sellaisen osaamisverkoston, että pärjäämme hyvin kilpailussa. Alusta asti olemme tienneet, että keskittyminen ohjelmisto- ja palvelualoihin on paitsi mahdollisuus, myös iso haaste, koska toimialat ovat erittäin haluttuja ja kilpailtuja. Kohteita on kuitenkin hyvin tarjolla ja tarvetta lisäarvoa tuovalle omistajakumppanille on, Tommila summaa.

 

Vastuullisuus ja strategia tulevat eläviksi sijoituskohteissa

Uudistetun strategian yksi vahva teema on myös vastuullisuus. Vaikka se on ollut osa Panostajaa ja Panostajan sijoituskohteita jo aiemmin, teema on vahvemmin mukana strategiassa. Kuluneena vuonna Panostaja on keskittynyt luomaan uudenlaista toimintamallia vastuullisen strategian rakentamiseen – portfolioyhtiöt saavat mallin selkänojaksi johtoryhmään ja hallitustyöhön.

Mallin ytimessä on kestävä talous, kasvu ja kannattavuus, mutta vaikutuksia seurataan myös esimerkiksi sosiaalisten ja ympäristöasioiden osalta. Panostaja allekirjoitti loppuvuodesta myös sopimuksen, jolla se sitoutuu YK:n tukemiin, vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin. Jatkossa myös vastuullisuusraportointia tehdään enemmän.

– Vastuullisuustyömme tulee eläväksi sijoituskohteissamme, ja me voimme tukea ja auttaa heitä olemaan tulevaisuusvalmiita. Vastuullisuus on tarkoitus saada kaiken liiketoiminnan ytimeen, se ei ole muusta toiminnasta erillinen osa. Uutta toimintamallia lähdetään toteuttamaan tämän tilikauden aikana. Mitä tulee yhteiskunnan kohtaamiin haasteisiin esimerkiksi ympäristön ja sosiaalisten kysymysten osalta, me haluamme olla osa ratkaisua, emme ongelmaa, kuvailee Tommila.

Uuden strategian ensimmäinen vuosi onkin ollut useiden teemojen käynnistämistä. Konkreettisemmin strategian odotetaan tulevan näkyväksi ensi vuonna.

– Strategia tulee loppujen lopuksi konkreettiseksi ja eläväksi, kun portfoliomme kasvaa. Sitä pohjatyötä olemme tehneet koko vuoden, ja toivottavasti pian pääsemme esittelemään uusia sijoituskohteita. Tämän strategian matka on vasta alussa, Tommila sanoo.

 

Miten keskittyminen muutamaan toimialaan tukee yrityksiä? Panostajan vinkit:

  1. Panostajan profiili markkinoilla on selkeämpi.
  2. Työskentely sijoituskohteiden kanssa on tehokkaampaa, kun keskitytään vain tiettyihin toimialoihin.
  3. Panostaja on ohjelmisto- ja palvelualan yrityksille vankan osaamisensa vuoksi helposti lähestyttävä.
  4. AdNet-neuvonantajaverkosto syventää Panostajan osaamista toimialoilla.
  5. Ohjelmisto- ja palvelualat täydentävät toisiaan: esimerkiksi palveluliiketoiminnassa ollaan vahvempia hyvän ohjelmisto-osaamisen vuoksi – ja päinvastoin.

 

Lue lisää:

Panostaja keskittyy jatkossa palvelu- ja ohjelmistoyritysten arvonluontiin – myös neuvonantajaverkosto ja vastuullisuus ovat uudistetun strategian keskiössä

Panostajan uusi strategia 2022-2024

Vastuullisuus on vahva osa Panostajan uutta strategiaa: ”Takaa yhtiöille parhaat edellytykset kasvaa”

Panostajan uusi AdNet-asiantuntijaverkosto tuo vahvaa näkemystä ohjelmisto- ja palvelualan yritysten arvonluontiin

Panostajan AdNet-verkosto on monipuolisten asiantuntijoiden tiimi – he ovat mukana