Sijoittajasuhteet ja -kalenteri

Panostajan sijoittajasuhdetoimintojen tavoitteena on antaa rahoitusmarkkinoille oikeaa, riittävää ja ajantasaista tietoa Panostajan strategiasta, toiminnoista, liiketoimintaympäristöstä ja taloudellisesta asemasta.

Panostajan sijoittajasuhteista vastaa talous- ja rahoitusjohtaja Antti Kauppila, puh. 044 066 3925, antti.kauppila@panostaja.fi.

Sijoittajasuhdetoiminnan periaatteet

Panostajan sijoittajasuhdetoimintojen tavoitteena on antaa rahoitusmarkkinoille oikeaa, riittävää ja ajantasaista tietoa Panostajan strategiasta, toiminnoista, liiketoimintaympäristöstä ja taloudellisesta asemasta. Panostajan sijoittajasuhteiden hoitoa koordinoi talousjohtaja.

Tavoite on, että Panostajasta sijoituskohteena muodostuu mahdollisimman oikea ja totuudenmukainen kuva. Panostaja julkaisee kaksi liiketoimintakatsausta (Q1 ja Q3), puolivuosikatsauksen, tilinpäätöstiedotteen, vuosikertomuksen, pörssitiedotteita ja muuta sijoittajainformaatiota aina tarpeen mukaan.

Panostajan johto tapaa säännöllisesti pääomamarkkinoiden edustajia, analyytikoita ja sijoittajia Suomessa sekä tarvittaessa myös ulkomailla. Näissä tapaamisissa voi Panostajan johdon lisäksi olla mukana muuta ennakolta ilmoitettua sijoituskohteiden johtoa.

Panostajan pääasiallinen ajantasaisen tiedon lähde on yrityksen verkkosivusto www.panostaja.fi.

Sijoittajakalenteri

2023

Tammikuu

vko 3/2023 Vuosikertomus julkaistaan yhtiön Internet-sivuilla
28.1.2023 Suljettu ikkuna

Helmikuu

7.2.2023

 

Varsinainen yhtiökokous

 

Maaliskuu

1.3.2023 Hiljainen jakso alkaa
15.3.2023 Liiketoimintakatsaus Q1 ajalta 1.11.2022-31.01.2023 (3 kk)

Huhtikuu

18.4.2023 Suljettu ikkuna

Toukokuu

19.5.2023 Hiljainen jakso alkaa

Kesäkuu

2.6.2023 Puolivuosikatsaus ajalta 1.11.2022-30.04.2023 (6 kk)

Heinäkuu

18.7.2023 Suljettu ikkuna

Elokuu

18.8.2023 Hiljainen jakso alkaa

Syyskuu

1.9.2023 Liiketoimintakatsaus Q3 ajalta 1.11.2022-31.7.2023 (9 kk)

Lokakuu

31.10.2023 Panostaja-ryhmän tilikausi päättyy

Marraskuu

Joulukuu

12/2023 Tilinpäätös ajalta 1.11.2022-31.10.2023

 

IR-yhteystiedot

Panostajan sijoittajasuhteista vastaa talous- ja rahoitusjohtaja Antti Kauppila:

044 066 3925
antti.kauppila@panostaja.fi