Menestystarinat
KotiSun
Kunnianhimoinen strategia ja kova tahtotila mahdollistivat LV-remonttiyrityksen kasvun kaikkien aikojen menestystarinaksi
”KotiSunin kasvu rakentui yrityksen jo olemassa olevalle vahvalle työkulttuurille ja -moraalille – vahva draivi, energia ja selkeä visio ajoivat kohti strategisten tavoitteiden saavuttamista.
Panostajan tarjoama kokonaisvaltainen kumppanuus, johtamisen kehittäminen, strateginen ote ja yhteinen, yrittäjämäinen arvomaailma painoivat erityisesti vaakakupissa sijoittajaa valittaessa.”
Vindea
Logistiikka-alan liiketoiminnan ja henkilökohtaisen osaamisen huikea kasvuloikka
"Viisi vuotta yhteistyötä Panostajan kanssa oli paitsi taloudellisesti menestys myös oman osaamisen kannalta varsinainen tiikerinloikka. Panostajan avulla, työni ohessa, suoritin Tampereen yliopiston järjestämän eMBA tutkinnon. Kaiken kaikkiaan Panostajan järjestelmällinen ja ammattimainen tapa toimia, kehittää yhtiöidensä osaamista sekä ottaa hallittuja riskejä tekivät minuun suuren vaikutuksen."
Sokopro
Granon omistuksessa luodaan rakentamisen digitalisoitumisen edelläkävijä
"Panostaja on antanut resursseja ja tilaa kehittyä sekä kannustanut niissä asioissa, mitä on tuotu pöytään."
- Liiketoimintajohtaja Jouni Silvennoinen
Flexim
Tuotelähtöisestä lukkoliikeketjusta toimialan innovatiiviseksi edelläkävijäksi
"Turva-alan haastava markkinatilanne aiheutti meidän firmalle kassahaasteita. Omat voimat eivät riittäneet yrityksen kehittämiseen. Panostajan osaamisen avulla loimme yhteistyössä firmasta toimialan parhaan työpaikan, jolla oli myös toimialan paras asiakastyytyväisyys ja potentiaalia kansainvälistyä. Vuonna 2015 yritys myytiin Assa Aboloy Oy:lle, jossa sen hyvä tarina nyt jatkuu."