Yhtiökokous poikkeuksellisin järjestelyin

Panostajan poikkeusajan varsinainen yhtiökokous toteutui helmikuun alussa poikkeuksellisin järjestelyin.
Covid-19 -pandemian takia kokoukseen ei voinut osallistua fyysisesti.

Osakkeenomistajat seurasivat yhtiökokousta etäyhteyden välityksellä ja käyttivät oikeuksiaan äänestämällä ja esittämällä ehdotuksiaan ja kysymyksiään ennakkoon.

Kokouksessa oli edustettuna 31 osakkeenomistajaa, jotka edustivat 30 134 836 osaketta ja ääntä.

Yhtiön hallitus päätti poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan hyväksymän väliaikaisen lain nojalla.

Päätöksiä

Yhtiökokous päätti jakaa osakkeenomistajille tilikaudelta 2020 osinkoa 0,03 euroa osakkeelta.

Panostajan hallituksessa jatkavat edelleen Jukka Ala-Mello, Eero Eriksson, Mikko Koskenkorva ja Tarja Pääkkönen. Uudeksi hallituksen jäseneksi tuli valituksi Tommi Juusela.

Järjestäytymiskokouksessaan Panostaja Oyj:n hallitus valitsi puheenjohtajaksi Jukka Ala-Mellon ja varapuheenjohtajaksi Eero Erikssonin.

Yhtiökokouksen kaikki päätökset löydät täältä.


Omistaja tukena

Vuosi sitten maaliskuussa Suomeen levinnyt koronapandemia jätti jälkensä Panostajankin toimintaympäristöön.

Toimitusjohtaja Tapio Tommila kertasi yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa tapahtumia, jotka käänsivät Panostajan fokuksen vahvasti sijoituskohteittensa tukemiseen. Toimintojen sopeuttamiset ja yhtiöissä työskentelevien terveyden suojaaminen vaativat laajoja toimia.

Vaikka yrityskauppamarkkinat hiljenivät keväällä, oli vuosi kokonaisuudessaan hyvä ja syksyllä markkina jälleen heräsi. Talouden odotetaan nyt elpyvän pandemiaa edeltäneelle tasolle melko nopeasti. Korkojen odotetaan pysyvän matalalla pitkään.

Toimitusjohtajan katsaukseen voit tutustua tästä.