Uusin yritysosto kasvattaa Granon tarjoamaa palveluketjua

5_grano

Graafisen alan markkinajohtaja Grano Oy osti elokuun alussa MicroMedia Oy:n markkinointilogistiikan liiketoiminnan. Granolla oltiin jo jonkin aikaa pohdittu uutta liiketoimintaa, joka vahvistaisi yrityksen strategiaa ja vastaisi kysyntään.

”Logistiikkapalveluille on ollut tilausta. Asiakkailtamme on jo aiemmin tullut kysymyksiä logistiikkapalveluista, ja he ovatkin ottaneet kaupan hienosti vastaan”, Granon varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen sanoo.

Micromedian logistiikkapalvelu vahvistaa Granon kokonaispalvelutarjoamaa, sillä nyt Grano pystyy tarjoamaan asiakkailleen koko ketjun aineistonhallinnasta ja tuotannosta logistiikkaan.

Uusi yritysosto erottaa Granon kilpailijoista, sillä Airaksisen mukaan Suomesta ei löydy vastaavaa konseptia.

”Olemme nyt niin sanotusti one-stop-shop, eli yhden pysäkin putiikki. Asiakkaan ei enää tarvitse hakea palveluita niin laajasti eri toimijoilta.”

Ensimmäisenä muutos näkyy myyntipuolella. Myynnin koulutuksessa ryhdytään valmentamaan, miten logistiikka saadaan parhaimmalla mahdollisella tavalla nopeasti myyntivalikoimaan ja asiakaskeskusteluihin.

Myös Micromedian kaikki kahdeksantoista työntekijää siirtyivät Granolle.

”Kaikki ovat todella rutinoituneita ja sitoutuneita alan ammattilaisia, joiden osaaminen on huippuluokkaa. Uskon, että saamme helposti lisättyä logistiikan osaksi palvelutarjoamaamme. Parempaa porukkaa olisi saanut hakea.”

Granon tavoitteena on pysyä mahdollisimman kilpailukykyisenä myös jatkossa.

”Sulatellaan nyt ensin tämä osto, mutta omistajien ja johdon tahtotilan tuntien tämä ei jää viimeiseksi kaupaksi. Tärkein tavoitteemme on tehdä palveluidemme käytöstä asiakkaille mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Tähän tähtäämme jatkossakin.”