Tunnetko jo hänet: Katri Lahtinen on taloussparrari

Panostajan tuore talous- ja rahoitusjohtaja Katri Lahtinen on toiminut talouden johtotehtävissä vuosituhannen alkupuolelta lähtien. Pesti Panostajassa avaa hänelle nyt uuden näköalan talouden rakenteisiin, ja se on hyvin innostavaa.

Yritysmaailmassa talousosaamistaan kartuttaneena hän tietää pystyvänsä tarjoamaan rahoitusmaailmaan verrattuna hieman erilaista näkökulmaa niihin arkisiin pohdintoihin, joihin yrityksen kasvu ja kehitys aina perustuu.

– Koen ymmärtäväni hyvin yritystoiminnan perustan ja lainalaisuudet. Ja tämän takia uskon pystyväni olemaan avuksi Panostajan salkkuyrityksille, kun tarvitaan apusilmäparia puntaroimaan vaihtoehtoja käytännön ratkaisuihin, kuten esimerkiksi käyttöpääoman vapauttamiseen, Katri kuvaa ja painottaa, että hänen tehtävänsä on olla nimenomaan sparrari. Ratkaisut ja niiden toteuttaminen kuuluvat aina yritykselle itselleen.

Tampereen Hervannasta diplomi-insinööriksi valmistuttuaan ja Tampereen yliopistossa kauppatieteiden opinnot suoritettuaan Katri on tehnyt työuraansa taloushallinnon ammattilaisena niin keskisuurissa perheyrityksissä kuin kansainvälisen konsernin Suomen tyttäressä. Näkökulmaa siis löytyy.

Nyt, neljänkympin taitteessa, hänestä tuntuu hyvältä asettua nimenomaan Panostajaan. Panostajan arvot vastaavat Katrin omaa näkemystä vastuullisesta yritystoiminnasta.

– Luottamus ja kunnioitus ovat osa arkea, olen sen kokenut tavassa, jolla minut on otettu vastaan. Koen oloni hyvin kotoisaksi täällä. Oma paikka on aina lunastettava omalla osaamisella, keskusteluilla ja perusteluilla. Ja toivon, että pystyn omalta osaltani tukemaan yrityksiämme niiden arjessa.

Panostaja tuntuu mielekkäältä työympäristöltä myös sen taloushallintoon tarjoaman näkökulman muutoksen ansiosta.

– Toki tunsin Panostajaa jo jonkin verran etukäteen. Nyt pääsen kokemaan talousasioita itselleni uudesta tulokulmasta, sijoitusmaailmasta käsin. Numerot ovat aina numeroita, mutta eri näkökulmasta ne saavat erilaista sisältöä ja se on kiinnostavaa. Ja ihan yhtälailla uskon kokemukseni yrityksistä palvelevan sijoittamisen näkökulmaa.

Talousjohtajan pesti Panostajassa on Katrille mieleinen senkin takia, että hän saa tehdä työtään synnyinkaupungissaan. Tampere on hänelle sanana sama kuin koti. Rantaperkiössä kasvanut, nyt Koivistonkylässä elävä nainen arvostaa tamperelaisuutta syvästi sen teollisia juuria myöten.

– Minulla on suora ja rehellinen ajatus tamperelaisuudesta Olen siitä ylpeä. Tampere on paikka, jonne kuulun.

Työtä tasapainottaa kotona odottavat tyttäret, kohta 9- ja 11-vuotiaat. Lasten kohdalla numerot pyöristetään aina vähän ylöspäin, tämä taloushallinnon ammattilainen virnistää. Perhe on hänelle tärkein voimavara, yhdessä tekeminen ja se mökkeily.