Tunnetko jo hänet: CoreHWn Tomi-Pekka Takalo

Tomi-Pekka Takalo on CoreHW:n toimitusjohtaja ja perustajajäsen. Kysyimme häneltä kuulumiset ja tunnelmat vuoden 2018 varalle.

Kuka olet?

Olen työskennellyt mikropiirien parissa nyt jo yli 20 vuoden ajan erilaisissa rooleissa — esimerkiksi suunnittelijana, pääsuunnittelijana, arkkitehtina ja program managerina. Ennen CoreHW:tä tein uran Nokian matkapuhelinten parissa sekä ST-Ericssonilla joka oli mobiili chipsettien toimittaja. Perustimmekin neljän muun samankaltaisen polun käyneen kanssa CoreHW:n tammikuussa 2013. Mikropiirit ja erityisesti radiotaajuus on teknologia-alueena niin laaja ja syvä, että opin siitä edelleen uutta joka päivä. Kun aloitin työt alalla, radio-osien integrointi puolijohteille oli uusi juttu. Kehityskaari 20 vuodessa on ollut huima, ja on ollut upeaa olla vaikuttamassa alan kehitykseen.


Mitä kuuluu? 

Alamme käy läpi voimakasta murrosta ja kehityskautta, johon vaikuttavat erityisesti 5G-teknologia sekä IoT-laitteet ja niihin liittyvät radioteknologiat. Tällä hetkellä opin uutta myös hallitustyöskentelystä ja siitä, miten luomme parhaat mahdolliset edellytykset kasvulle. Kysyntä globaalilla tasolla on vahvaa ja meillä on kokenut tiimi, monipuolista osaamista ja tyytyväiset asiakkaat. Lisäksi meillä on mielestäni todella hyvä tiimihenki – kasvumme ja menestyksemme on yhteisesti saavutettua. Pohja on siis kunnossa.

Ensi vuoden alussa viemme CoreHW:lla omien tuotteiden kehitysprosesseja voimakkaasti eteenpäin. Omiin tuotteisiin investoidaan lisää ja näemme niissä paljon mahdollisuuksia.