Toimeen tarttuminen vahvistaa kilpailukykyä

1_tj-terveiset

Brexit, Italian pankkikriisi, Espanjan hallituskriisi, Kiinan talouden kasvun hyytyminen ja USA:n presidentinvaalit. Ja ennen kaikkea kilpailukyky tai pikemminkin sen puute. Kyllä meillä syitä riittää, kun haluamme selittää tai perustella, miksi juuri nyt myynti on niin vaikeaa tai markkina ei vedä ja tulos jää jälkeen tavoitteista.

En ole tässä itsekään yhtään sen parempi – kvartaalin tuloksen esittelyn yhteydessä tulee kovin helposti vedottua ulkopuolisiin syihin. Viime viikolla julkistettu kolmannen neljänneksen tulos oli joltain osin pettymys, ja syyt löytyvät pääosin omasta tekemisestämme – kaikilla tasoilla.

Itse olen päättänyt, että ennen selityksiä katson tästä lähtien ensin peiliin ja mietin, olisinko voinut tehdä itse jotain vielä paremmin tai enemmän. Jos parannettavaa löytyy, niin ulkopuolisiin syihin vetoaminen on kielletty – ensin on tehtävä itse kaikki se, mitä tehtävissä on.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun kesällä ja syksyn alkaessa olen seurannut yleistä keskustelua Suomen taloudelliseen tilanteeseen liittyen. Kaikkien keskusteluun osallistujien kesken löydetään kyllä syitä, mutta ratkaisut jäävät valitettavasti puuttumaan. Toivottavasti kilpailukykysopimus on askel oikeaan suuntaan.

Vincit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen kiteytti asian Kauppalehden kolumnissaan 29.8.2016 mainiosti, kun hän pohti partioharrastukseensa liittyvien ihanteiden muutosta. Partiossa ollaan havahduttu siihen, ettei aina riitä, että tiedetään, mitä pitäisi tehdä, vaan pitää myös toimia. Kun aiemmin yksi partiolaisten ihanteista kuului Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa’, on se nykypäivänä muuttunut muotoon Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen’. Alla suora lainaus Kuitusen kirjoituksesta:

Mielestäni näihin viiteen sanaan tiivistyy koko lailla kaikki, mitä yksilön, organisaation tai kokonaisen kansakunnan tarvitsee tietää kilpailukyvyn luomisesta. Kunkin on oltava tietoinen vastuistaan ja tehtävä töitä niiden täyttämiseksi. Ennen kaikkea on tunnistettava ja tunnustettava tosiasiat ja tartuttava toimeen silloinkin, kun se on epämiellyttävää.

Hyvää syksyn alkua!