Kotisivumme ovat uudistuneet

Haluamme pysyä mukana alati muuttuvassa ympäristössä, joten siksi oli aika uudistaa myös kotisivumme vastaamaan muuta toimintaamme. Painotamme aina sijoitusyrityksillemme, että parhaiten pärjäävät ne, joilla on kyky mukautua uuteen ja kasvaa maailman mukana.

verkkosivumainos

Tärkein asia uudistetuilla sivuillamme on päästä esittelemään koko tiimimme ja sijoituskohteidemme ajatuksia ja osaamista. Tulemme jatkossa kertomaan sivuillamme meidän ja sijoituskohteidemme tekemisistä entistä aktiivisemmin sekä nostamaan esiin ajankohtaisia yrittämiseen, kasvuun ja suomalaiseen työhön liittyviä keskustelunaiheita.

Sivustolla on julkaistu jo kaksi kiinnostavaa blogipostausta kehitysjohtajaltamme Minna Telanteelta ja toimitusjohtajaltamme Juha Sarsamalta. Myös sijoituskohteillamme on nyt oma alusta, jossa kerrotaan, miksi olemme halunneet panostaa juuri näihin upeisiin yrityksiin. Osa yrityksistä on lähtenyt jo seuraavaan vaiheeseen Panostajan jälkeen, ja jatkossa julkaisemme myös näitä menestystarinoita entistä enemmän.

Toivotamme teidät tervetulleeksi vierailemaan uudistuneilla sivuillamme ja lähettämään meille toiveita ja kehitysehdotuksia!