Ajankohtaista: Korona synnytti uutta tuotantoa Granossa

Koronakevät iski Granoon poikkeuksellisella tavalla. Syntyi halu luoda uutta! Käynnistetyn suojaesiliinatuotannon ansiosta Grano on pystynyt perumaan henkilöstönsä lomautuksia. Lisäksi tuotantoa on mahdollista kasvattaa Granossa ja alihankintaketjussa, mikä parhaimmillaan luo uusia työpaikkoja.

– Heti koronaviruspandemian alettua aloimme selvittää mahdollisuuksia kehittää ja tuottaa suojavarusteita Suomen sairaaloille. Teimme töitä lähes vuorokauden ympäri auttaaksemme suomalaista terveydenhoitoa vaikeassa tilanteessa, kuvaa Granon suurkuvatuotannon johtaja Jani Ojanen.

Grano loi ensimmäisen suomalaisen tuotesuunnitelman ja tuotantomallin terveydenhuollossa ja koronaviruspotilaiden hoidossa tärkeille hengittäville hihallisille suojaesiliinoille. Malli on lisensoitu ja patentointi on käynnissä samoin kuin yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kartoitus Suomessa ja Pohjoismaissa.

Toimitusjohtaja Pekka Mettälä sanoo, että Granossa elää vahvasti pienten yritysten tapa ideoida ja ratkoa ongelmia asiakkaan kanssa yhdessä, mikä mahdollistaa näinkin mittavan uuden luomisen.

– Meillä on hommissa luovia mieliä todella paljon ja olemme tottuneet mahdottomiin aikatauluihin. Valloitamme arjessammekin jatkuvasti isoja ja pieniä vuoria, koska viestintäratkaisujen toteuttaminen ei onnistu palikkatestimenetelmällä. Usein miten pitää keksiä, miten kuutio saadaan läpi pyöreästä reiästä.

Tilauksia on virrannut sisään jo huomattava määrä. Grano pystyy tuottamaan yhteensä 100 000 esiliinaa viikossa toimipaikoillaan Helsingissä, Vantaalla, Kuopiossa ja Jyväskylässä. Esiliinat valmistetaan Walki Groupin toimittamasta pinnoitetusta ja hengittävästä kuitukankaasta, joka on SGS Fimkon testaama ja varmistama.

Grano on kehittänyt tuotteen ja sen tuotantomallin yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n kotimaisen valmistuksen edistämisen hankkeen sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa. Lisenssimalli syntyi nopean tuotekehityksen tuloksena. Malli luo alustan, jolla suojavarusteita voidaan tulevaisuudessakin tuottaa nopeasti ja tehokkaasti eri puolilla maailmaa.

Hengittävän suojaesiliinan design sekä tuotantomalli on paketoitu valmiiksi lisenssikokonaisuudeksi, jolla markkinointiviestinnän tuotantoyhtiöt tai painotalot voivat aloittaa terveydenhuollolle elintärkeän tuotannon nopeasti.

Aiemmin Grano toi jo markkinoille suojalevyt kassoille, kassapäädyn turvavälisuojat, turvavälitarrat ja antibakteeriset teippaukset myymälöihin. Lisäksi Grano on kehittänyt koronakirjeen kuntien viestintään. Tätä kirjoittaessa on taas uusi innovatiivinen tuote asiakkailla testattavana.

Hienoa, Grano!

Lue lisää täältä