Gugguu hyvässä vauhdissa – tilikausi päättyi kasvuun

Gugguu on hyvässä vauhdissa. Gugguun maaliskuun lopussa päättynyt tilikausi näyttää liikevaihdon kasvaneen 18 prosenttia.

Alkukesän aikana on odotettavissa paitsi yhteistyömallisto BilleBeinon kanssa myös yhtiön organisaatiossa vahvistumista. Kansainvälistymisen suhteen yhtiö on vaihtamassa isommalle vaihteelle.

Toimitusjohtaja Miia Riekki sanoo kasvun olevan peräisin lukemattomista erilaisista kokeiluista markkinoinnissa ja myynnissä sekä digi- ja vaikuttajamarkkinoinnin kehittämisessä, johon Gugguu nyt myös keskittyy siihen asti, kun liikkuminen taas vapautuu.

– Innovaatioiden ja uusien asioiden rakentaminen ja edistäminen on ollut meille se positiivinen linja, jonka ansiosta olemme pystyneet kasvamaan. Koronan myötä syntynyt rauhallisuus keskittyä ja kohdistaa toimintamme päämyyntikanavaamme verkkoon, on ollut meille vahvuus.

Yleisötapahtumat ovat olleet Gugguulle merkittäviä, mutta ne on koronavuoden aikana jouduttu perumaan. Siitä johtuvaa liikevaihdon lovea on korjattu digimarkkinoinnin lisäksi oman verkkokaupan sekä erilaisten aktiviteettien ja kampanjoiden avulla. Panostus on myös kannattanut.

– Ja ehkä juuri siksi, kun emme päässeet tekemään jalkatyötä, oli otettava kaikki potentiaali kasvusta verkon kautta.

Gugguu on brändinä sympaattinen ja siihen on helppo samaistua, mikä näkyy laajana vaikuttajaverkostona. Tuote näkyy vaikuttajien arjessa ilman erillistä kaupallista kytkyä valmistajaan, ja tämä on yritykselle arvokasta. Kun vaikuttaja on aidosti innostunut tuotteesta, se luo uskottavuutta, jota ei voi ostaa.

Saksan ja Ruotsin markkinoiden vahvistuminen näkyy säännöllisinä tuotetilauksina verkkokaupassa. Ruotsissa Gugguulla on muutama iso sosiaalisen median vaikuttaja, joiden kanssa yhtiö tekee kaupallista yhteistyötä. Yhteistyö megavaikuttajien kanssa on kallista, Riekki myöntää, mutta ehdottoman kannattavaa. Parhaimmillaan yksi postaus näkyy yli miljoonalle seuraajalle.

Kotimaan liiketoiminnat kokivat pandemiavuoden aikana muodonmuutoksen. Ensimmäinen kivijalkamyymälä Helsingin Mikonkadulla suljettiin kokonaan, Vantaan Outlet-myymälä jatkaa toimintaansa. Kivijalkaan Gugguu palaa, kun hetki on oikea.