Esimerkillistä toimintaa: Hammasvaivat kerralla kuntoon

Panostajan omistusyhtiö Megaklinikan kehittämä Kerralla kuntoon -toimintamalli on ollut viime aikoina esillä esimerkiksi Porvoossa ja Etelä-Karjalassa, jossa malli on onnistunut purkamaan hammaslääkärijonoja merkittävästi. Toimintamallia sovelletaan yhteensä jo seitsemässä kunnassa ja kaupungissa. Toimintamallin ideana on hoitaa monta suun terveyteen liittyvää vaivaa samalla käynnillä.

”Idea syntyi suuresta halusta muuttaa terveydenhuoltoa parempaan suuntaan. Ennen kaikkea halusimme saada aikaiseksi aidosti asiakaslähtöisen mallin, joka olisi myös toiminnaltaan tehokas”, Megaklinikan toimitusjohtaja Petri Katajamäki kertoo.

Malli otettiin ensin käyttöön Megaklinikan Kampin klinikalla vuonna 2010 ja hieman jalostettuna kuntapuolella vuonna 2015.

”Toimintamalli on tuonut suuren muutoksen varsin perinteiselle alalle. Asiakkaat ovat todella tyytyväisiä ja suosivat joustavaa, nopeaa ja tehokasta palvelua. Myös henkilökunta pitää mallista, jossa turha kiire on poissa. Koemme tämän työn todella arvokkaaksi.”

Hoitoonpääsy julkisella sektorilla on parantunut Kerralla kuntoon -mallia käyttävissä yksiköissä ratkaisevasti. Esimerkiksi Aalto-yliopiston Jyväskylässä tekemän tutkimuksen mukaan uusi toimintamalli toi jo ensimmäisen vuoden aikana yli 25 prosentin tehokkuuden lisäyksen.

Megaklinikka kehittää toimintamallia jatkuvasti vastaamaan eri tarpeita niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Katajamäen mukaan mallilla on hyvät edellytykset laajentua myös yleisterveyden puolelle esimerkiksi terveyskeskuksien lääkärivastaanottotoimintaan tai sairaaloiden päiväpoliklinikoille.