Pinnalla nyt: Kotivon ja KotiSunin yrityskaupassa kysyntä vastasi tarjontaan

Kesäkuussa 2016 Panostajan omistama KotiSun osti älykästä huonekohtaista lämmityksensäätöä tarjoavan Kotivon. KotiSunin tarjontaan kuuluivat ennestään konseptoidut käyttövesi-, lämpöverkko- ja viemärisaneeraukset.

”Halusimme laajentaa tuoterepertuaariamme kokonaisvaltaisemmaksi omakotitalojen kiinteistönhallinnaksi”, Kotivon toimitusjohtajaksi nimitetty Topias Kalliokoski sanoo.

KotiSun kiinnostui Kotivosta, kun uutisissa esiteltiin yrityksen esiohjattavaa lämmitysjärjestelmää vain osan vuodesta asuttaviin taloihin. KotiSun oli yhteydessä Kotivoon, jossa etsittiinkin uutta omistajaa ja apua erityisesti myynnissä.

”Me pystyimme tarjoamaan apua myyntiin sekä tuotekokonaisuuden paketointiin. Kotivolta taas saimme osaamista tuotekehitykseen, joten kysyntä ja tarjonta kohtasivat.”

Kalliokosken mukaan KotiSun on saanut Kotivolta kiitosta erityisesti hyvän yhteishengen luomisesta. Kotivon alkuperäiset perustajat ovat edelleen mukana tuotekehityksessä.

”Myyntiprosessi sujui erittäin hyvin erinomaisella keskusteluyhteydellä. Olihan meillä halu päästä yhteiseen ratkaisuun ja selkeä näkemys siitä, mitkä olivat kummankin osapuolen vahvuudet. Panostajalta saimme apua yrityskaupan aikana sekä sen jälkeen. Vältyimme monilta epäselvyyksiltä ja saimme hyviä neuvoja, miten lähteä luomaan yhtenäistä yritystä oston jälkeen.”

Puolen vuoden aikana Kotivon kehittämiä lämmitysjärjestelmiä on asennettu lähes tuhat kappaletta ja Kotivon henkilöstö on kasvanut kahdesta henkilöstä kolmeenkymmeneen.

”Tavoitteenamme on toimipisteiden maantieteellinen peitto. Järjestelmä sopii kaiken ikäisiin taloihin, joten potentiaalisia asiakkaita on ympäri Suomen. Satsaamme paljon tuotekehitykseen, ja työntekijöillä on aitoa kiinnostusta viedä toimintaa eteenpäin.”