Toimitusjohtajan terveiset: Tehty työ kantaa

Panostajalla on kohta takanaan hyvinkin vauhdikas vuosi. Lokakuun lopussa päättyneeseen tilikauteen mahtui sekä merkittäviä yritysjärjestelyjä että pitkäjänteistä kehittämistä. Nämä muutokset tekevät meistä taas hieman erilaisen toimijan. Megaklinikka vei meidät uudelle toimialalle suun terveydenhuoltoon ja Multiprintin mukaantulo vahvisti osaamistamme digitaalisissa painopalveluissa. Luopuminen Flexim Securitysta taas on yksi osoitus toimintatapamme tuloksellisuudesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Taloudellista tulosta pidän hyvin kohtuullisena saavutuksena. Liikevaihtomme kasvoi 22 prosenttia nousten 148,2 miljoonaan euroon. Liikevoitto laski hieman ja päätyi 7,3 miljoonaan euroon, mutta tulos nousi 13,5 miljoonaan euroon Flexim Securityn myyntivoiton vuoksi.

Menestyksemme on osoittanut, että vaikka markkinat ovat välillä vaikeat, niin kovalla työllä ja järkevillä toimenpiteillä on mahdollista onnistua. Siksi olen erityisen tyytyväinen sisäisten hankkeidemme etenemiseen. Johtamiseen ja toimintojen ohjaamiseen tehdyt kehityspanostukset ovat tuottaneet hyvää tulosta. Tytäryrityksissä tehdään nyt ajantasaiseen tietoon perustuvia päätöksiä ja johtaminen on aiempaa laadukkaampaa. Tämä näkyy myös henkilöstön jatkuvasti parantuneena työtyytyväisyytenä ja sairauspoissaolojen vähenemisenä.

Vuoden kierto lähestyy taas joulua. Tilinpäätöksen laatiminen on vaatinut loppukirin jo muutenkin kiireisen vuoden päätteeksi. On aika rauhoittua ja kerätä voimia tulevaan vuoteen.

Kiitän kaikkia uutiskirjeemme lukijoita menneestä vuodesta ja toivotan teille rentouttavaa joulunaikaa.

Juha Sarsama