”Vastuullisuudessa tärkeintä on keskittyä olennaiseen, ei pelastaa koko maailmaa”

Panostajan sijoituskohde Grano pokkasi kesäkuussa hopeaa kansainvälisessä Ecovadis-yritysvastuuarvioinnissa. Kysyimme Granon laatu- ja vastuullisuusjohtajalta Tytti Liveniltä lisää palkinnosta ja pyysimme neljä vinkkiä vastuullisuustyöhön.

Heti alkuun Liven haluaa tehdä yhden asian selväksi: vastuullinen liiketoiminta vaatii jatkuvaa kehittämistä. Siksi Granon menestyminen kansainvälisessä Ecovadis-arvioinnissa ei tarkoita sitä, että yhtiön vastuullisuustyö on nyt valmis – päinvastoin.

”Olen iloisesti yllättynyt menestyksestämme. Olemme Granossa tehneet paljon töitä vastuullisuuden eteen, mutta matkaa on vielä jäljellä. Saimme Ecovadis-arvioinnista ennen kaikkea paljon uusia ajatuksia ja kehitysideoita jatkoon.”

 

Ecovadis huomioi toimialojen erityispiirteet

Grano osallistui Ecovadiksen yritysvastuun suorituskyvyn arviointiin ensimmäistä kertaa ja sijoittui heti maailman 25 prosentin parhaimmistoon. Ecovadis on riippumaton ja kansainvälisesti tunnettu organisaatio, joka arvioi ja pisteyttää yritysten ESG (Environment, Social, Governance) -suorituskykyä. Arviointiteemat ovat jakautuneet neljään kategoriaan: ympäristö, työ ja ihmisoikeudet, etiikka sekä kestävät hankinnat. Ecovadis-arviointia on käyttänyt noin 75 000 yritystä 200 toimialalla ja 160 maassa.

”Näen erityisen hedelmällisenä sen, että Ecovadiksessa arviointi tehtiin toimialoittain, niiden erityistarpeet huomioiden. Ilmasto- ja ympäristöasiat ovat jo koko toimialankin puolesta olleet vahvasti esillä, ja ne tulevat jatkossakin olemaan myös Granon keskiössä. Haluamme kuitenkin Granossa kehittää liiketoimintamme vastuullisuutta kokonaisvaltaisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteet huomioiden”, Liven jatkaa.

 

Vastuullisuus on konkreettisia tekoja ja olennainen osa strategiaa

Grano tähtää vastuullisuustyössään korkealle – aina maailman parhaiden joukkoon. Eikä yhtiössä tyydytä pelkkään sanahelinään: vastuullisuus on olennainen osa sekä yhtiön strategiaa että päivittäistä työtä.

Haluamme tehdä kannattavaa liiketoimintaa kestävästi. Osallistamme vastuullisuustyöhömme sekä henkilöstöämme että asiakkaitamme ja kuuntelemme heidän ajatuksiaan ja toiveitaan herkällä korvalla.”

Liven näkee, että vastuullisuus yhdistää myös Granoa ja sen omistajaa Panostajaa.

”Nämä aiheet ovat todella pinnalla myös sijoitusmaailmassa. Vahva vastuullisuustyö luo lisäarvoa meille molemmille.”

 

Neljä vinkkiä vastuullisuuteen

Vastuullisuus on juuri nyt aihe, johon kaikki haluavat osallistua. Liven muistuttaa, että kyse ei kuitenkaan ole pelkästä trendistä, vaan yksi kannattavan liiketoiminnan edellytyksistä. Tulevaisuudessa vastuullisuuden merkitys vain korostuu. Jotkut yritykset ovat vastuullisuusasioissa jo pitkällä, kun taas toiset ovat vasta polkunsa alussa. Olipa tilanne niin tai näin, Liven listaa neljä vinkkiä, jotka auttavat fokusoimaan vastuullisuustyötä.

 

  1. Keskity pihviin. Mieti, mitkä ovat olennaisimmat vastuullisuusasiat juuri teidän yrityksellenne – älä yritä pelastaa koko maailmaa.
  1. Tee jotain. Teot ratkaisevat suunnitelmien sijaan. Tee mieluummin muutama merkittävä vastuullisuusteko kuin vähän kaikkea.
  1. Viesti konkretiaa. Viesti konkreettisista, vaikuttavista teoista mahdollisimman ymmärrettävästi. Vastuullisuusviestinnässäkin laatu on tärkeämpää kuin määrä. 
  1. Älä oleta saavasi valmista. Vastuullisuus on laaja kokonaisuus, joka ei tule koskaan valmiiksi. Se vaatii jatkuvaa panostusta kehittämiseen.