Toimitusjohtajan kevätkatsaus

Kesälomakausi on jo lähestymässä kovaa vauhtia. Täytyy vain toivoa, että lämpimiä säitä riittää myös koululaisten lomien ajaksi. Itse olen nauttinut hyvistä keleistä pyöräillen – Suomen luonto on juuri nyt vihreimmillään, vaikka aivan kaikkien lenkkien yhteydessä ei ehdikään ympärille vilkuilemaan. Kesäkuun alkupuolella muistelemme KotiSunin tiimin kanssa yhteistä matkaamme ja ajamme yhdessä Pirkan pyöräilyn Tampereella.

Panostajan ensimmäinen kvartaali alkaa jo marraskuussa ja osittain sitä rauhoittavat joulunpyhät ja vuodenvaihde. KotiSunin myynti ensimmäisen kvartaalin loppupuolella toimi monella tapaa hyvänä aloituksena tälle vuodelle, kasvattaen resurssejamme ja intoa suunnata uusiin omistuksiin. Lukuisia kiinnostavia keskusteluja mahdollisten sijoituskohteiden kanssa on käyty ja käydään edelleenkin, ja näistä kaksi on jo johtanut toteutuneisiin kauppoihin: Panostaja osti huhtikuussa 63 % osuuden rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita tarjoavasta Carrot Palvelut Oy:stä ja toukokuussa 55 % osuuden toiminnanohjausjärjestelmiä ja taloushallinnon palveluita tarjoavasta Oscar Software Group Oy:stä. Molempiin yhtiöihin meillä on kova luotto: olemme jo vuosia ulkoistaneet kirjanpitomme Oscarille, ja Carrotin toimitusjohtaja Jouni Arolainen oli toimitusjohtajana mukana kehittämässä lisäarvologistiikkaan keskittynyttä Vindea Group Oy:tä, josta Panostaja yhdessä muiden omistajien kanssa myi osuutensa vuonna 2014.

Digitalisaatio on ollut kuuma puheenaihe jo vuosia. Panostaja on tukenut omistusyhtiöitään läpi monenlaisten digitalisaatioprojektien. Kaikissa yhtiöissämme on viety läpi due diligence -projekti, jossa ulkopuolisen tahon toimesta on selvitetty digitalisaation uhkia ja mahdollisuuksia yhtiön liiketoiminnalle. Prosessin tavoitteena on myös saada digitalisaatio osaksi normaalia strategiaprosessia, jotta se ei jäisi erilliseksi teknologiavetoiseksi saarekkeeksi. Joidenkin yhtiöiden kohdalla toteuttamamme digitalisaatio on tarkoittanut sisäisten prosessien viilaamista, toisten kohdalla kyseessä on ollut liiketoimintamallin mullistava prosessi. Vuonna 2015 myymämme Flexim digitalisoitui lukkoliikkeestä järjestelmä- ja palvelutoimittajaksi, ja KotiSunin nopea kasvu saavutettiin erinomaisella dataan perustuvalla johtamisella sekä luomalla oma ohjelmisto asiakaspotentiaalin tunnistamisen ja myynnin suuntaamiseen.

Pysyäksemme mukana toimialojen kehityksessä ja murroksessa, olemme kehittäneet Advisor Networkiamme myös nuoret osaajat mielessä pitäen. Milleniaalit ovat sparranneet meitä ja yhtiöitämme, ja Carrot Palvelut Oy:n oston myötä muodostamaamme hallitukseen otettiin mukaan kaksi nuorta osaajaa: Futuricen Krista Naumanen ja Uberin Robert Torvelainen. Molemmat ovat diginatiiveja ja erinomainen tuki Carrotin strategian toteutuksessa. Mielestäni on tärkeää saada hallitustyöskentelyssä esiin monipuolisia näkemyksiä ja kokemuksia. En vähättele corporate governancen merkitystä yhtiön johtamisessa, mutta hallituksen rooli toimitusjohtajan tukena ja sparraajana vaatii minusta yhä enemmän näkemyksiä mm. robotiikasta ja tekoälystä.  Oma sukupolveni voi toki opiskella lisää ja lisätä ymmärrystään näistä asioista, mutta hallitustyöhön on hyvä saada mukaan myös ihmisiä, jotka elävät näitä asioita jo käytännössä.

Loppukevät ja alkukesä näyttää – tyypillisesti – kovin kiireiseltä, kun maailma yritetään taas saada valmiiksi ennen kesälomia. Ainakin aiempina vuosina keskeneräisiksi jääneet asiat on voitu aloittaa uudelleen myös lomien jälkeen, joten oikein hyvää kesän alkua ja tulevaa lomakautta kaikille.