Panostaja myy Heatmastersin sijoittajaryhmälle

 

Panostaja Oyj          Pörssitiedote, sisäpiiritieto           8.6.2021       klo 14.15          


Panostaja myy Heatmastersin suomalaiselle sijoittajaryhmälle


Panostaja on allekirjoittanut sopimuksen koko Heatmasters Oy:n ja Heatmasters Poland SP. Z O.O:n osakekannan myynnistä Jali Prihtille ja tämän kokoamalle sijoittajaryhmälle. Samalla Panostaja luopuu lämpökäsittely-segmentistään. Heatmasters Oy ja Heatmasters Poland SP. Z O.O ovat Panostajan omistaman Heatmasters Group Oy:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä.

Kaupassa Panostaja luopuu omistuksistaan kokonaan. Velaton kokonaiskauppahinta 100 % omistusosuudelle on 1,4 miljoonaa euroa. Panostaja-konserni tulee kirjaamaan kaupan toteuttamisen jälkeen verovaikutukset huomioiden arviolta noin 0,5 miljoonan euron myyntivoiton.  

Heatmasters jatkaa itsenäisenä yrityksenä ja yhtiön toimitusjohtajana ja osakkaana jatkaa nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Mujunen. Heatmasters on ollut Panostajan omistuksessa vuodesta 2007 lähtien.

”Olemme olleet Heatmastersin omistajina pitkään ja yhteiselle matkallemme on mahtunut monia eri vaiheita. Yhtiön johdon kanssa tehdyt kehityshankkeet ovat viime vuosina rakentaneet yhtiölle valmiuksia toimia entistä vahvempana toimijana markkinassa. Nyt onkin luonteva hetki luopua omistuksestamme ja lähettää yhtiö uuden omistajan myötä seuraavaan kehitysvaiheeseen. Tämä irtaantuminen on strategiamme mukainen ja se tukee oman portfoliomme aktiivista kehittämistavoitetta. Haluan kiittää koko Heatmastersin henkilöstöä hyvästä yhteistyöstä”, sanoo Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila.

Heatmasters on jalostunut lämpökäsittelyalan laadukkaimmaksi ja joustavimmaksi toimijaksi Panostajan omistusaikana. Jali Prihti ja hänen kokoamansa sijoittajaryhmä puolestaan on erinomainen ja pitkäjänteinen omistaja jatkamaan yhtiön kehittämistä ja kansainvälistämistä kanssamme tästä eteenpäin”, kertoo Heatmastersin toimitusjohtaja Ilkka Mujunen.

”Tämä kauppa on meille luonteva edistysaskel kehitettäessä suomalaista omistajuutta. Heatmasters on vahva ja perinteikäs yhtiö, joka tunnetaan lämpökäsittelyosaamisestaan, laadukkaasta palvelustaan sekä kyvystä hoitaa kansainvälisiäkin projekteja. Olemme erittäin innostuneita mahdollisuudesta jatkaa Heatmastersin kehitystyötä yhdessä sen henkilöstön kanssa. Yhtiön sitoutunut henkilökunta on tehnyt hienoa työtä ja odotamme innolla entistä läheisempää yhteistyötä”, kertoo sijoittajaryhmää edustava Jali Prihti.

Heatmasters poistuu yrityskaupan toteuttamisen jälkeen kokonaisuudessaan Panostaja-konsernin tilikauden ja vertailukauden jatkuvien liiketoimintojen tuloksesta. Panostaja-konsernin tilikauden 2020 vertailukelpoinen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman Heatmastersia oli 147,5 milj. euroa ja 0,1 milj. euroa.


Heatmasters Oy:n liikevaihto ja liikevoitto muodostuivat tilikausilla 1.11.2019-31.10.2020 ja 1.11.2018-31.10.2019 seuraavasti (FAS):

(tuhatta euroa)1.11.2019-31.10.20201.11.2018-31.10.2019
Liikevaihto3 9604 166
Liikevoitto261156

Heatmasters Oy:n taseet 31.10.2020 ja 31.10.2019 olivat:


(tuhatta euroa)31.10.2020 31.10.2019

 
 
Pysyvät vastaavat      608710 
Vaihto-omaisuus         311332 
Saamiset ja Rahoitusomaisuus1 0401 111 
Yhteensä1 9592 153 
    
Oma pääoma            964783 
Vieras pääoma9951 370 
Yhteensä1 9592 153 
   
   
   


Panostaja Oyj

Tapio Tommila
Toimitusjohtaja


Lisätiedot:

Tapio Tommila, toimitusjohtaja, Panostaja Oyj, 040 527 6311, tapio.tommila@panostaja.fi
Ilkka Mujunen, toimitusjohtaja, Heatmasters Oy, 040 871 0987, ilkka.mujunen@heatmasters.fi


Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena omistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on viisi enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2020 konsernin liikevaihto oli 159 miljoonaa euroa. www.panostaja.fi

Heatmasters tarjoaa metallien lämpökäsittelypalveluja Suomessa ja kansainvälisesti sekä valmistaa, kehittää ja markkinoi lämpökäsittelyteknologiaa. Yhtiöillä on toimipaikat Hollolassa, Turussa ja Varkaudessa. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Ilkka Mujunen. Vuonna 2020 Heatmasters -konsernin liikevaihto oli 4,0 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä oli 35. https://heatmasters.net/