Panostaja on uudistanut strategiansa vuosille 2022–2024. Lähes 40 vuotta pääomasijoittajamarkkinassa toiminut pörssiyhtiö keskittyy jatkossa palvelu- ja ohjelmistotoimialojen arvonluontiin ja kasvun kiihdyttämiseen.
– Olemme aikaisemmin sijoittaneet suomalaisiin pk-yrityksiin toimialasta riippumatta, mutta nyt haemme selkeämpää positiota. Panostajalla on eniten annettavaa nimenomaan palvelu- ja ohjelmistotoimialojen arvonluontiin. Lisäksi keskittyminen valittuihin toimialoihin tehostaa meidän omaa sijoitustoimintaamme ja parantaa kilpailukykyämme, Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila taustoittaa.
Hän muistuttaa, että Panostaja on vuosien varrella ollut mukana rakentamassa useita palvelu- ja ohjelmistoalojen menestystarinoita.
– Meillä on pitkäaikaista näkemystä ja kokemusta näiltä toimialoilta. Merkittävimpiä menestystarinoitamme ovat esimerkiksi SokoPro, Kotisun, Flexim Security ja Vindea. Palvelu- ja ohjelmistoalat täydentävät toisiaan ja yhdessä ne muodostavat riittävän suuren markkinan sekä mahdollisuuksia portfolion hajauttamiseen. Keskittyminen tuo myös osaamissynergiaetuja yritysten välille ja tehostaa niiden kasvua.
Tommilan mukaan palvelu- ja ohjelmistotoimialojen kehittymismahdollisuuksia tukevat selkeät trendit, jotka ennustavat tulevaisuudessa kasvavaa asiakastarvetta ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
– Toimialakeskittymisellä pystymme rakentamaan itsellemme vahvan erikoisosaamisen aktiivisena sijoittajana näillä kasvutrendien tukemilla houkuttelevilla toimialoilla. Pelaamme jatkossakin rohkeasti omilla vahvuuksillamme, eli keskitymme edelleen järjestelmälliseen arvonluontiin esimerkiksi johtamisen ja osaamisen kehittämisellä, nyt selkeästi toimialaerikoistuneena toimijana. Tavoitteenamme on tällä strategiakaudella kasvattaa sijoitusportfoliotamme useilla uusilla sijoituksilla.
Pääomasijoitustoimialan paras osaaminen valituilla palvelu- ja ohjelmistotoimialoilla erottavuustekijänä
Uudistetun strategian myötä Panostaja myös siirtyy verkostomaisempaan toimintamalliin ja rakentaa entistä vahvempaa neuvonantajaverkostoa, joka edustaa valittujen toimialojen huippuosaamista.
– Pyrimme siihen, että meillä on pääomasijoitustoimialan parhaat osaajat valituilla toimialoilla. He ovat meille kilpailuetu ja merkittävä erottavuustekijä. Neuvonantajilla on erityisen tärkeä rooli Panostajan uusissa sijoitushankkeissa ja sijoituskohteidemme kasvustrategioiden toteuttamisen tukemisessa, Panostajan talous- ja rahoitusjohtaja Antti Kauppila kertoo.
Neuvonantajaverkosto on suhtautunut Panostajan uudistettuun strategiaan erittäin myönteisesti, joten Kauppila uskoo, että Panostajan päätös keskittyä palvelu- ja ohjelmistoaloihin on oikea.
– Vastaanotto on ollut positiivista. Uskon, että sijoittajatkin luottavat Panostajan menestymismahdollisuuksiin palvelu- ja ohjelmistotoimialoilla toimialafokusoituneena sijoitusyhtiönä, joka ei ole puhdas generalistisijoittaja muttei myöskään yhtiöitä itseensä integroiva teollinen sijoittaja.
Vastuullisuus strategian kulmakivenä
Panostajan sijoituskriteerien mukaisia potentiaalisia sijoituskohteita ovat suomalaiset palvelu- ja ohjelmistoyritykset liikevaihtoluokassa 5–50 miljoonaa euroa. Sijoituskohteilla on merkittävä kasvupotentiaali, ennustettava positiivinen kassavirta, osaava johto sekä vastuullinen liiketoimintamalli.
– Olemme nostaneet vastuullisuuden yhdeksi uudistetun strategiamme kulmakivistä. Panostajalle potentiaalisissa sijoituskohteissa on paljon kysyntää vastuullisuuden ja sen johtamisen kehittämiselle. Vastuullisuudessa piilee myös kiinnostavia liiketoimintamahdollisuuksia, ja meillä tulee olemaan paljon annettavaa tällä saralla, Kauppila summaa.
Lue pörssitiedote täältä