Viime viikon keskiviikkona (26.9.18) YLE julkaisi lyhyen jutun otsikolla ”Puolet työikäisistä ei palaudu arjessaan riittävästi”. Myös me Panostajalla olemme alkaneet hiljattain kiinnittää tähän asiaan huomiota. Meillä on ollut viime viikkoina käynnissä koko henkilöstölle tarjottu sykeanalyysi, joka mittaa palautumista normaalien työpäivien aikana.
Itse toteutin mittauksen viikon 37 alussa ja palautteen tuloksista otin vastaan korvat punaisena toissa viikon loppupuolella. Ja myönnän heti, ettei tämä edes ollut minulla ensimmäinen kerta, kun analyysia tehtiin – silti opit tuntuvat menevän itselläni kovin hitaasti perille.
Mittauksestani kävi selvästi ilmi, että kolmen vuorokauden mittausjakson aikana palautumista tuli liian vähän. Maanantaiaamusta torstaiaamuun kestänyt mittaus osoitti, että akut tyhjenivät jo alkuviikosta ja vasta keskiviikon ja torstain välinen yö palautti.
Stressi on lähtökohtaisesti hyvä asia sopivina annoksina. Pitäisi kuitenkin muistaa, että stressiä lisäävät myös positiiviset asiat. Innostuminen ja työn flow pitävät yllä kehon vireystilaa, joka tekee vaikeaksi havaita positiivisten asioiden aiheuttamaa kuormitustilaa. Omaan mittausjaksooni ei sisältynyt yhtään todella negatiivista stressin aiheuttajaa, mutta silti sykkeet paukkuivat ihan kohtuullisen punaisella lähes tauotta koko työssäoloajan.
Mikrotaukoja suositellaan ja niitä olen harjoittelut, mutta näköjään pelkkä harjoitus ei auta vaan työskentelytapoja täytyy muuttaa. Jo pienillä työpäivän aikaisilla palautumisilla on huikea vaikutus sekä työpäivän aikaiseen vireyteen että myöhemmin illalla ja yöllä tapahtuvaan palautumiseen – se nimittäin käynnistyy helpommin, kun kierroksia ei tarvitse ajaa alas aivan limiitiltä.
Parina päivänä mittausjaksoni aikana oli matkapäiviä ja edelleenkin pinttynyt tapani on ahtaa päivät täyteen niin, että jos VR tuokin minut ajoissa Helsinkiin niin loppupäivän liikun minuuttiaikataululla palaverista toiseen. Lounaat olen sentään jo oppinut laittamaan kalenteriin. Yritän jatkossa sopia palaverit toimistolla kolmen vartin mittaisiksi niin, että kahden perättäisenkin palaverin väliin jää aikaa ja matkapäiviinkin pitää saada väljyyttä.
Sitten se minulle ehkä hankalin asia: liikunta. Sopivina annoksina se laukaisee stressiä ja parantaa unen laatua – näin ainakin minulla. Kun kuitenkin on aina liikkunut jossain määrin tavoitteellisesti, niin sopivan annoksen annosteleminen onkin sitten se varsinainen taitolaji. Mittausjaksolla syy yliannostukseen oli tällä kertaa ruotsalaisen A. Gustaffsonin. Maanantaina normaalia pidemmän työpäivän päätteeksi ajattelin ajella rauhassa lyhyen lenkin kuntopyörällä, mutta siitäkin on tehty nykyään niin perin juurin innostavaa – ajoin virtuaalisesti muutaman sadan muun kanssa Innsbruckissa ja juuri tämä ruotsalainen kaveri ei suostunut millään putoamaan peesistä 11km pitkässä ylämäessä. Kevyestä kuntopyörälenkistä tulikin siis raastava kisa.
Kovan kisaamisen lopputuloksena oli se, että mittauksen mukaan palautumiseni käynnistyi vasta aamuyöstä kello neljältä, kun herätyskellon soittoon oli jäljellä enää vain pari tuntia. Koskakohan sitä oppisi?
