Johtajuus alkaa omista arvoista

Kirjoittajat: Miikka Ristimäki ja Pauli Engblom

Panostajan omistusyhtiö Grano on Suomessa järjestettävän Value Based Leadership (VBL) -ohjelman pääyhteistyökumppani ja koulutuksen keskeinen mahdollistaja. Vuoden 2017 alussa Ruotsista Suomeen tuotu, Suomen Partiolaisten järjestämä koulutusohjelma tähtää korkealle: tulevien vuosien aikana aiotaan kouluttaa tuhat arvonsa tunnistavaa johtajaa.

Value Based Leadership -ohjelmassa nuoret pääsevät koulutuksen ja mentoroinnin avulla tarkastelemaan syvemmin omaa arvopohjaansa johtajina ja ryhmän jäseninä. Keskeistä on tunnistaa omien arvojen lisäksi myös muiden toimintaan vaikuttavia arvoja, mikä lisää samalla ryhmien monimuotoisuuden ymmärrystä. Kurssi ei opasta nuoria esimerkiksi partion arvopohjan mukaiseen toimintaan vaan kehittää nimenomaan jokaisen nuoren johtajan henkilökohtaisten arvojen tunnistamista matkalla parempaan johtajuuteen.

Lähiopetuksen ja tehtävien lisäksi mentorointi on tärkeä osa VBL-ohjelmaa. Yksi VBL:n ensimmäisen Suomen kurssin koulutettavista, Partioneuvoston puheenjohtaja Pauli Engblom pysähtyi mentorinsa, Karelia-Upofloorin avainasiakaspäällikkö Miikka Ristimäen, kanssa pohtimaan koulutusohjelman antia ja arvopohjaista johtamista käytännössä.

Miikka: ”Mitäpä kuuluu?”

Pauli: ”Kiitos, kesätyöt Helsingissä pitävät kiireisenä ja lisäksi sain juuri toisen korkeakoulupaikan Kauppakorkeakoulusta. VBL-ohjelman viimeisin osa loppui myös juuri.”

Miikka: ”Niinpä, se oli kyllä loistava kokemus. Suuri kiitos kaikille vapaaehtoisille järjestäjille! Teihin nuoriin kyllä panostettiin todella. Mukava vielä palata koulutusohjelmaan hetkeksi.”

Pauli: ”Koulutus oli todella opettavainen matka itseen. Olen oppinut paljon arvopohjastani ja samalla ottamaan muut tiimiläiset paremmin huomioon yksilöinä omine arvoineen ja motivaattoreineen. Olemme kaikki tosi erilaisia, vaikka pintapuolisesti meitä saattaisikin yhdistää sama työpaikka tai koulutus.”

Miikka: ”On hienoa huomata, miten hyvin te nuoret analysoitte itseänne ja omia kehittämisen kohtianne. Kun esimies tai projektin vetäjä tuntee itsensä hyvin, on helpompi keskittyä muiden kuunteluun.”

Pauli: ”On ollut hyvä saada sinulta myös perspektiiviä asioihin. Olen oppinut, että myös omaa jaksamista johtajana pitää tutkia jatkuvasti: johonkin on pakko vetää raja. Itsetuntemuksesta saa myös suuntaa valintojen tekemiseen: kannattaa lähteä mukaan itselle tärkeisiin asioihin ja tehdä ne hyvällä omallatunnolla.”

Miikka: ”Itsensä tunteminen ja omat arvot antavat pohjan hyvälle johtajuudelle kaikissa tilanteissa niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Kun tuntee itsensä hyvin, voi pysähtyä heti alussa ja kiinnittää huomion tiimin muihin jäsenin: millaisia he ovat, mikä heitä kiinnostaa ja mikä on heille tärkeää. Tiimi on yhtä kuin sen jäsenet.”

Pauli: ”Niinpä. Ja kun tiimi tuntee toisensa hyvin, on helppo antaa toisille vahvistavaa palautetta.”

Miikka: ”Sain itsekin paljon irti kurssisisällöstä. Oli myös hauska huomata, miten paljon yhtymäkohtia ajatuksissamme oli. Nuorilta oppii kuitenkin aina tapoja tehdä asioita eri tavalla. Meillä oli hyvä ja vuorovaikutteinen mentorisuhde.”

Paulin ja Miikan kolme vinkkiä arvopohjaiseen johtamiseen arjessa:

  1. Aloita itsestäsi.
    Hyödynnä testejä, joissa saat arvion omista taipumuksistasi. Käy tuloksia läpi tiimisi ja muiden läheisten kanssa syventääksesi itsetuntemustasi.
    *
  2. Kuuntele aktiivisesti.
    Onko aktiivinen kuunteleminen jo tuttua? Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskityt kuuntelemaan tiimiläistäsi kommentoimatta tai reagoimatta. Kuuntelu on tärkeä työväline, koska se auttaa samaistumaan muihin ja ymmärtämään konflikteja, tunteita ja mielipiteitä.
    *
  3. Merkitse kalenteriin aika, jolloin palaat arvoihin.
    Toistuva kalenterimerkintä muistuttaa palaamaan omiin ja tiimiläisten arvoihin sekä muihin tärkeisiin asioihin arjen keskellä. Saat pohdinnasta suuntaa tulevaan.

Lue lisää aiheesta: http://www.parempaajohtajuutta.fi/

 

Value Based Leadership (VBL) pähkinänkuoressa

Taustaa

  • Nuorten arvopohjaista johtajuutta tukeva Value Based Leadership -hanke sai alkunsa vuonna 2006 Ruotsin kuninkaan säätiön ja Ruotsin partiolaisten yhteistyöstä.
  • Kymmenen vuoden aikana VBL on kasvanut Ruotsin merkittävimmäksi nuorten vapaaehtoistoiminnan johtajien koulutukseksi.
  • Suomen ja Ruotsin yhteiskoulutuksissa on ollut osallistujina noin 80 suomalaista. Tänä vuonna ohjelma jalkautettiin onnistuneesti myös Suomeen; vuoden alussa käynnistettiin ensimmäinen Suomen VBL-kurssi, joka päättyi kesäkuun alussa. Toinen Suomen kurssi käynnistyi toukokuussa, ja kolmannen kurssin hakuaika alkaa syksyllä.

Ohjelma

  • Noin puolen vuoden mittainen 20–29-vuotiaille nuorille johtajille suunnattu koulutus, johon sisältyy neljä pitkää koulutusviikonloppua, mentorointia sekä erilaisia välitehtäviä.
  • Ohjelman tavoitteena on tukea tuhannen arvonsa tunnistavan johtajan kasvua tulevina vuosina.

Tukijat

  • Järjestäjänä Suomen Partiolaiset yhteistyössä muiden järjestöjen ja yhteistyöyritysten kanssa.
  • Grano on VBL:n pääyhteistyökumppani.
  • VBL:ää ja arvopohjaista johtajuutta on lähtenyt tukemaan myös Vincit, joka on voittanut Great Place to Work -kilpailussa Euroopan Paras ja Suomen Paras Työpaikka -sarjat vuonna 2016. Vincit toimi ensimmäisen Suomen VBL-kurssin neljännen moduulin yrityskumppanina tarjoten kurssille yhden viikonlopun majoituksen ja mahdollisuuden keskustella arvopohjaisesta johtajuudesta niin kurssilaisten kuin Vincitinkin näkökulmasta.
  • Myös KONE kiinnostui arvopohjaisen johtajuuden rakentamisesta ja lähti mukaan tukemaan nuoria johtajia.
  • Lisäksi Aventum Partners on toiminut hankkeen tukijana Suomessa jo alusta lähtien.
  • Yrityksiä kiinnostaa hankkeessa erityisesti arvopohjaisen johtajuuden rakentaminen osaksi suomalaista johtamiskäytäntöä, sillä hyvän johtajuuden ja arvojen nähdään linkittyvän voimakkaasti toisiinsa.