Asiakas on avainsana digitaalisessa murroksessa

Digitalisoitumisesta vauhkotaan paljon alalla kuin alalla, ja paine muutokseen on kova. Kaikki tietävät, että muutoksessa pitäisi olla mukana, mutta aina ei tiedetä, mikä olisi siihen paras tapa.

Omassa työssäni digitalisoituminen alkoi näkyä entistä vahvemmin, kun älykästä lämmityksensäätöä tarjoavasta Kotivosta tuli osa KotiSunia viime vuoden kesäkuussa. Kotivon asiakkaat voivat seurata ja säätää kotinsa huonekohtaista lämmitystä ja kosteustasoa puhelimen, tabletin tai läppärin kautta mistä tahansa maailman kolkasta.

KotiSunin palveluihin kuuluu käyttövesi-, lämpöverkko- ja viemärisaneeraukset. Verrattuna Kotivoon KotiSunin toiminta on ollut siis hyvin perinteistä.

Yrityksen digitalisoituminen edellyttää, että johto ja henkilöstö ovat innoissaan sen kehittämisestä. Kotivolla on äärimmäisen taitava tuotekehitystiimi, jolle digitalisoituminen on yksi työn lähtökohdista. Me johdon puolelta yritämme parhaamme mukaan tukea henkilöstön innostusta ja antaa mahdollisuuksia tuoda ideoita esille.

 

Ei digitalisoitumista digitalisoitumisen vuoksi

Digitaaliseen suuntaan siirtyminen vaatii ennen kaikkea kykyä ajatella asiakkaan näkökulmasta. Yritykset haluavat liian usein nykyaikaistua vain siksi, kun muutkin tekevät niin.

Alalla ja asiakkailla pitää olla oikea tarve, joka pystytään täyttämään digitalisaation avulla. Muuten mennään helposti metsään ja digitalisoidutaan vain digitalisoitumisen vuoksi. Toki edelleen on myös paljon yrityksiä, joiden tulisi rohkeammin hyödyntää digitaalisuutta tuotteissaan ja palveluissaan, mutta jotka eivät joko pidä sitä tarpeeksi tärkeänä tai eivät ole löytäneet siihen oikeaa tapaa.

Ensimmäinen askel on hyvä ottaa pohtimalla, mitä hyötyjä digitalisaatio voi tuoda asiakkaalle. Kun tarve löytyy, kannattaa lähteä rohkeasti uuteen maailmaan – selkeän suunnitelman kanssa, totta kai.

Digitalisoituminen onkin ennen kaikkea asiakastyön kehittämistä. Erityisen paljon digitalisaatio voisi auttaa asiakkaan ja yrityksen välisessä tiedon liikkumisessa. Näin vältytään epäselviltä tilanteilta ja asiakastyytyväisyys paranee.

 

Talojen suuri murros vasta tulossa

Kotivon suurimpana inspiraationa on luoda tekniikan avulla asiakkaille helppoutta ja turvallisuuden tunnetta siitä, mitä kodissa tapahtuu, kun ei itse ole paikalla. Me myös pystymme tarjoamaan etänä reaaliaikaista yhteydenpitoa ja konkreettista apua asiakkaan kodin lämmityksen hallintaan.

Käytän usein kotien digitalisoitumisessa vertausta autoihin. Jos verrataan 1980-luvun taloa vuoden 2017 taloon, toiminnallisuuksissa ei ole isossa kuvassa tapahtunut suurta muutosta. Lämmitys ja valot säädetään edelleen manuaalisesti suuressa osassa koteja. Mutta jos verrataan 1980-luvun autoa vuoden 2017 autoon, kehitys on ollut huima. Autot ajavat paikasta toiseen lähes nappia painamalla.

Rakennusten digitalisoitumisessa ollaan siis vasta alkutaipaleella. Suuri murros on kuitenkin tulossa, ja me olemme siinä vahvasti mukana.


Topias Kalliokoski on toimitusjohtajana älykästä lämmityksensäätöä tarjoavassa Kotivossa, joka on osa Panostajan omistamaa KotiSunia. Kalliokoskea motivoi työssään mahdollisuus helpottaa ihmisten hektistä arkea automatisoimalla kodin ohjausta.