Pinnalla nyt: Turvatuotteet vahvistavat Granoa
Granossa on saatu syyskuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Toimintojen uudelleenjärjestelyjen ja tehostamisen tavoitteena on noin 3,4 miljoonan euron vuosittaisen kustannussäästöt. Ensi tilikaudelle vaikutuksen arvioidaan olevan noin miljoona euroa. Täysi vaikutus toteutunee ensimmäisen kerran tilikaudella 2022.
Neuvottelujen jälkeen työt päättyvät arviolta 96 tehtävässä. Arviolta 20 työntekijän tehtävät jatkuvat uudessa roolissa. Harkinnassa on lisäksi lomautuksia enintään 90 päiväksi ensi tilikauden aikana.
Grano-konsernin palveluksessa oli syyskuun lopussa 930 henkilöä.
Grano on pysynyt myös valppaana koronapandemian takia.
Yhtiö on tuonut nyt markkinoille koronavirusta tuhoavan CovidSafe Virusteipin, joka on monimetalli-teknologiaa hyödyntävä, viruksia ja bakteereja tappava tarrapinnoite. Helsingin yliopisto on tutkinut teknologian tehoa elävillä koronaviruksilla.
Pinnoitteen on kehittänyt Clean Touch Medical. Teippiä voidaan käyttää esimerkiksi ovenkahvoissa, kaiteissa, hissien napeissa, valokatkaisijoissa ja julkisten liikennevälineiden tartuntakahvoissa.
Teknologia on herättänyt jo kiinnostusta myös ulkomailla. Toistaiseksi teippi on yritysten käyttöön. Jatkossa se on tarkoitus tuoda myös kuluttajien saataville.
Suojapinnoitteen kehittämiseen on haettu Business Finlandin rahoitusta.