Q2 – yrityskauppa ja onnistumisia

Panostajan puolivuosikatsaus antaa jo viitteitä pandemia-ajan matalapaineen hellittämisestä. Vaikka jo vuoden kestäneen koronapandemian vaikutukset näkyvät vielä yhtiön toisen neljänneksen kehityksessä, toimitusjohtaja Tapio Tommila sanoo tilanteen helpottamisesta näkyvän jo merkkejä.

– Katsauskauden jälkeen on aktiviteetti kasvanut ja näkymät parantuneet muun muassa Granossa, Tommila sanoo.

Kolmen kuukauden katsauskaudella Panostajan sijoituskohteiden yhteenlaskettu liikevaihto heikkeni vertailukaudesta seitsemän prosenttia. Liikevaihdon lasku jatkui erityisesti Carrotissa ja CoreHW:ssa.

Myös Granon liikevaihto jäi vielä vertailukautta heikommaksi.

Hyggan liikevaihto sen sijaan kasvoi edelleen Helsingin ostopalvelutoiminnan ansiosta.

Panostajan osakkuusyhtiö Gugguun poikkeava tilikausi päättyi katsauskauden aikana maaliskuussa. Päättyneen tilikautensa aikana Gugguu kasvatti liikevaihtoaan 4,6 miljoonaan euroon. Yhtiö kehitti kansainvälistä verkkokauppaa. Vuoden aikana toteutetun kansainvälisen markkinatutkimuksen seurauksena yhtiö aloitti aktiivisen digi- ja vaikuttajamarkkinoinnin sekä kohdemaihin että Suomeen. Tuotekategorioita myös laajennettiin entisestään.

Toisen neljänneksen aikana Panostajan liikevaihto laski ja sen myötä katsauskauden liikevoitto heikkeni -0,5 miljoonaan euroon vertailukauden 0,9 miljoonasta eurosta.

Katsauskaudella toteutui koko Suomen Helakeskus Oy:n osakekannan myynti HTF Group Oy:lle. Panostaja oli Suomen Helakeskuksen omistajana pitkään ja nyt toteutettu irtaantuminen on strategian mukainen ja tukee portfolion aktiivista kehittämistavoitetta.