Q1: Tilikauden alku vertautuu aikaan ennen pandemiaa
Pandemiavaikutus tuntuu Panostajan liiketoiminnassa ensimmäisellä neljänneksellä. Vertailukautta ei korona vielä rasittanut. Valon pilkahduksia ovat Hyggan liikevaihdon vahva kasvu ja yrityskauppamarkkinan positiivinen vire.
Liikevaihto laski marras-tammikuun aikana Panostajan sijoituskohteista kuudessa yhtiössä seitsemästä. Konsernin liikevaihto heikkeni kokonaisuudessaan kymmenen prosenttia.
Liikevoitto parani tänä aikana neljässä sijoituskohteessa. Konsernin liikevoitto laski vuoden takaisesta vertailukaudesta.
– Keväällä 2020 Suomessa levinnyt korona-pandemia ei vaikuttanut vielä vertailukauden lukuihin, mutta katsauskaudella vaikutukset näkyivät edelleen selvästi, toimitusjohtaja Tapio Tommila avaa tilannetta.
Katsauskauden menestyjä oli Hygga, jonka liikevaihto kasvoi merkittävästi marraskuun alusta käynnistyneen Helsingin kaupungin ostopalveluliiketoiminnan ansiosta.
Rajuimmin pandemian vaikutukset heijastuivat Granon, Carrotin ja CoreHW:n toimintaan.
Tarkemmin liiketoimintakatsauksesta täältä.