Kyllä jaksaa: Mitalinarvoinen yhteys
Varalan urheiluopiston saunarannassa seisoi sunnuntai-iltana salskea rivi KotiSunin miehiä mitalit kaulassa. Kuvan tarkempi tarkastelu paljastaa, että mukana on myös Panostajan sijoitusjohtaja Juha Sarsama! Ja mitalit ovat peräisin Pirkan Pyöräilystä, jonka tämä porukka on päivällä yhdessä ajanut.
Juha oli porukassa mukana nyt kolmatta kertaa. Kun kutsu tuli, vastaus oli vahvalle vetomiehelle selvä. Yhteys vuonna 2017 myytyyn Panostajan sijoituskohteeseen on säilynyt yrityskauppojen jälkeenkin, mistä Juha on mielissään. Se on merkki siitä, että omistajuuteen ja yhtiön kehittämiseen liittyneet ratkaisut ja tyyli hoitaa asioita ovat olleet fiksuja ja ihmiset huomioivia.
Ennen Pirkan Pyöräilyä Juha arveli, että jos vanhat merkit paikkansa pitävät, loppu 134 kilometrin Klassikosta menee väistämättä kisaksi. Vesisateeseen aamulla startannut porukka oli urakkansa polkenut puolenpäivän auringonpaisteeseen mennessä. Ja se viimeinen osuus Terälahdesta kaupunkialueelle sujui kiitämällä 37 kilometrin keskituntivauhdilla.
Kun oli yhdessä sovittu, että kaverin saa lopussa tiputtaa niin tietysti jalat saivat puhua! Neljä kaveria kesti yhdessä loppuun saakka.