Panostajan uusi talous- ja rahoitusjohtaja Antti Kauppila: Sijoitusyhtiössä pääsee jättämään vahvasti oman kädenjäljen

Panostajan uutena talous- ja rahoitusjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä on aloittanut marraskuussa Antti Kauppila (s. 1982 Laitila). Kauppatieteiden maisteri ja kahden lapsen isä siirtyi Panostajalle Enento Groupilta (entinen Asiakastieto Group), jossa hän ehti työskennellä hieman yli neljä vuotta. Enento Groupin lisäksi Kauppila on toiminut aiemmin erilaisissa tehtävissä esimerkiksi Ernst & Youngilla sekä Perkin Elmerillä.

Uusi työ sijoitusyhtiössä tuo Kauppilalle toivottuja haasteita.

–         Olen tuntenut Panostajan hyvin EY-ajoilta asti, ja pörssilistattuna sijoitusyhtiönä se näyttäytyi erittäin mielenkiintoisena oman osaamisen hyödyntämisen ja rakentamisen näkökulmasta. Sijoitusyhtiössä työskentely on oppimiskokemus, jossa pääsee jalostamaan omaa ammattitaitoaan erityisesti yritysten arvonluonnin teemoissa. Mielenkiintoinen osa työtä on myös strategian rakentamisen ja toimeenpanon tukeminen, Kauppila kertoo.

Kauppilaa motivoikin ennen kaikkea mahdollisuus vaikuttaa yhtiön menestykseen – ja myös vastuu siitä. Talousjohtajana hän pääsee jättämään oman kädenjälkensä työhön.

–         Panostaja on kompaktin kokoinen yhtiö, jossa kädenjäljen pitää tosissaan näkyä arvonluonnissa, koska olemme julkisesti noteerattu yhtiö. Aiemmissakin positiossani olen osaltani keskittynyt yrityskauppahankkeisiin, mutta nyt liiketoiminnan keskiössä ovat vielä vahvemmin hyvät sijoitukset ja niiden menestyminen.

Panostajalla on useita sijoituskohteita, mihin Kauppila on tyytyväinen: liiketoiminnan ymmärrystä kertyy eri toimialoilta.

–         Monipuolisuus pitää mielen vilkkaana. Haasteena toisaalta on ajan tasapainottaminen nykyisten sijoituskohteiden ja uusien potentiaalisten etsimisen välillä.

 

Alan konkreettisuus kiehtoo

Talous- ja rahoitusjohtajan työpäivät muotoutuvat pitkälti sijoituskohteiden tilannekuvan luomisesta ja sparraamisesta, sekä hallitustyöskentelystä. Mukaan mahtuu myös hankkeiden analysointia ja kehittämistä sekä sijoittajaviestintää.

–         Talousjohtajalta vaaditaan paljon liiketoiminnan näkemyksellisyyttä. Tätähän tehdään nimenomaan liikkeenjohdon tukemisen ja eteenpäin viemisen vuoksi. Pitää ymmärtää liiketoiminnan arvonluonnin komponentteja – sitä, miten liiketoiminta luo arvoa asiakkaille ja sidosryhmille. Talousjohtajan pitää osata myös kommunikoida, jotta viesti on esimerkiksi sijoittajille ja rahoittajille läpinäkyvä.

Turussa opiskellut Kauppila lähti aikoinaan talous- ja rahoitusalalle alan konkreettisuuden vuoksi.

–         Olen aina ollut tulos- ja faktaorientoitunut, se sopii persoonaani. Kaikki liiketoiminta mitataan viime kädessä taloudellisella suorituskyvyllä ja tämä luo näköalapaikan liiketoimintaan ja liikkeenjohtoon ylipäätään.

Taloudellisten asioiden vastapainona Kauppilan vapaa-ajan täyttävät toisenlaiset asiat. Hän harrastaa monipuolisesti liikuntaa, esimerkiksi tennistä ja golfia ja tapaa ystäviä. Suurimman osan ajasta vie kuitenkin perhe, johon kuuluu vaimo ja 3- ja 6-vuotiaat lapset.

–         Vaikka lapsiperhearjesta usein julkisuudessa puhutaan negatiiviseen sävyyn, en osaa kuvitella parempaa aikaa elämässä.

Vuoteen 2022 Kauppila lähtee innostuneena.

–         Edessä on mielenkiintoinen vuosi ja mielenkiintoiset vuodet. Odotan innolla yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.