Kvartaali lukuina Q2: KotiSun ja Grano jatkoivat liikevaihdon kasvua

Panostajan sijoituskohteiden liikevaihto kasvoi tilikauden toisella neljänneksellä 12 prosenttia vertailukauden 41,6 miljoonasta eurosta 46,6 miljoonaan euroon. Merkittävimpinä kasvua selittävinä tekijöinä olivat edelleen KotiSunin vahvan kasvun jatkuminen sekä Granon pääasiassa yritysostojen vaikutuksesta tullut kasvu.

Katsauskauden liikevoitto heikkeni hieman 3,0 miljoonasta eurosta 2,9 miljoonaan euroon heikon huhtikuun liikevaihdon seurauksena.

”Huhtikuun liikevaihdon kehitys oli useissa sijoituskohteissamme odotuksiamme heikompi. Uskomme kuitenkin, että talouden alkuvuoden piristyminen jatkuu”, Panostajan varatoimitusjohtaja Tapio Tommila sanoo.

Katsauskauden aikana Panostajan omistama yhtiö Takoma joutui hakeutumaan konkurssiin. Konkurssiin asettamisen jälkeen Panostajan IFRS:n mukainen määräysvalta Takomassa loppui. Panostaja kirjasi määräysvallan lakkaamisen yhteydessä 2,0 miljoonan euron tappion lopetettujen liiketoimintojen tulokseen.

”Teemme kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimia erityisesti Granossa, Megaklinikassa sekä Heatmastersissa, jotta pääsisimme takaisin kannattavuuden tavoitetasolle”, Tommila jatkaa.