Kvartaali lukuina Q1: ”Alkuvuosi oli aktiivinen vähemmistökaupoissa”
Tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä Panostaja hankki merkittävän vähemmistöomistuksen korkealaatuisia ja ekologisia lastenvaatteita valmistavasta Gugguu Oy:stä. Pian Gugguun hankinnan jälkeen teimme toisen vähemmistöomistuksen yrityskaupan, kun myimme omistuksemme Ecosir Groupista kansainväliselle omistajaryhmälle, joka tulee tukemaan yhtiön kansainvälistymisen seuraavaa vaihetta. Kirjasimme myynnistä 1,6 miljoonan euron myyntivoiton ennen veroja.
Tilikauden ensimmäisen neljänneksen liikevaihtokehitys oli odotuksiamme heikompaa. Sijoituskohteiden yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi edelleen viime tilikaudella hankittujen sijoituskohteiden vaikutuksesta 12 prosenttia, mutta vanhojen sijoituskohteiden osalta liikevaihto kuitenkin kasvoi vain KL-Varaosissa. Merkittävää muutosta sijoituskohteiden lyhyen aikavälin markkinanäkymissä ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaikka joitain merkkejä kysyntätilanteen asteittaisesta heikkenemisestä onkin havaittavissa. Heikko liikevaihdon kehitys heijastui myös kannattavuuteen ja katsauskauden liikevoitto laski 0,3 milj. euroon vertailukauden 1,7 milj. eurosta. Lue lisää täältä.