Strategia on kuin orkesterin nuotit ja arvonluonti lähtee asiakkaasta – Johdon Forum 2022 haastoi katsomaan tärkeitä teemoja erilaisista näkökulmista

Panostajan vuosittainen Johdon Forum järjestettiin Tampereen Scandic Rosendahlissa syyskuun puolivälissä kaksipäiväisenä tapahtumana, ja se keräsikin paikalle kymmenittäin Panostajan portfolioyhtiöiden johtoryhmäläisiä.

Tapahtuman teemana oli tänä vuonna vastuullinen arvonluonti ja strateginen johtaminen.

Teemoja lähestyttiin monipuolisilla, paljon keskustelua herättävillä puheenvuoroilla – mutta ennen kaikkea verkostoitumisella.

– Viimeisin livetapahtuma järjestettiin vuonna 2019, ja vaikka korona-aikana totuimme yhteydenpitoon Teamsin välityksellä, odotukset ovat todella korkealla. Meillä on kolmen vuoden aikana ollut muutoksia portfoliossa ja myös yhtiöiden johtoryhmissä. Tämä on hieno tilaisuus tutustua ja tavata toisiamme, kertoi Panostajan kehitysjohtaja Minna Telanne ennen tilaisuuden alkua.

Telanne avaa videolla, miksi tällainen tapahtuma on tärkeä järjestää:

 

Strategia elää arjessa, kohtaamisissa ja tunteissa

Kaksipäiväisen Johdon Forum -tapahtuman aloitti inspiroivalla puheenvuorollaan johdon neuvonantaja ja coach Paula Kilpinen, joka tunnetaan myös Inhimillinen strategia -kirjan kirjoittajana.

Kilpinen haastoi osallistujia pohtimaan strategiaa ja yrityksen johtamista uudella tavalla, strategian inhimillistämisellä, sillä tutkimustuloksetkin osoittavat, että todellisuudessa vain pieni osa ihmisistä ymmärtää strategian tai oman roolinsa siinä. Aihe herättikin osallistujissa paljon keskustelua.

– Tänä päivänä strategia on tärkeämpää kuin koskaan, mutta silti koko strategiaprosessi ei ole riittävän osallistava, Kilpinen sanoo.

Video: Inhimillinen strategia edistää vastuullista arvonluontia

 

Panostajan portfolioyhtiön Oscar Softwaren tuore toimitusjohtaja Mika Yletyinen puolestaan avasi kuulijoille sitä, miten helposti ylätasolle ja johtoryhmän pöydille jäävä strategia saadaan toimeenpantua onnistuneesti.

Yletyinen kuvaa strategiaa orkesterin nuotitukseksi. Mutta kuinka Oscar Softwarella toimitaan, jotta koko henkilöstö saadaan innostumaan ja ennen kaikkea toteuttamaan strategiaa arjessa?

Video: Miten strategia toteutetaan onnistuneesti?


”Arvonluonti löytyy keittiöstä”

Panostajan tuore neuvonantaja ja Idean-yrityksen perustajana ja kehittäjänä tunnettu Mikko-Pekka Hanski innosti tapahtumassa osallistujia kertomalla onnistuneista ja epäonnistuneista arvonluonneista.

Hänellä on vankkaa kokemusta ja esimerkkejä siitä, miten yritys voi tehdä arvonluontia, joka palvelee asiakasta – ja miten asiakasta oikeastaan voidaan ymmärtää.

Hanskin mukaan paras paikka miettiä arvonluontia on mennä keittiöön – hän kertoo videolla miksi.

Video: Miten arvonluonti voi onnistua ja epäonnistua?

 

Jos yrityskulttuuria ei johdeta, se vain tapahtuu

Yrityskulttuurimuotoilija Panu Luukalle yrityskulttuuri on aina olemassa – riippumatta siitä, edistetäänkö sitä tietoisesti. Toisena päivänä puhunut Luukka peräänkuuluttaa vahvempaa johtamista.

– Suomalaisen yrityskulttuurin isoin haaste on siinä, että kulttuuri jää valitettavasti usein puheen tasolle. Yrityksen täytyy päättää johtavatko he kulttuuria vai annetaanko kulttuurin vain tapahtua. Jos sitä johdetaan, organisaatiolla on mahdollisuus menestyä, Luukka kertoo.

Kuuntele videolta Luukan ajatuksia siitä, mitä yrityskulttuuri on tällä hetkellä Suomessa ja kuinka sitä voisi kehittää.

Video: Millainen on voittava yrityskulttuuri?

 

 

Panostajan Johdon Forum antoi monille osallistujille paljon uutta ajateltavaa omaan arkeen. Kysyimme tapahtuman päätteeksi, mitä jäi erityisesti mieleen:

Video: Tunnelmia Johdon Forumista