Panostaja toi Gugguulle ammattimaisen hallituksen ja tukea kansainväliseen kasvuun 

Panostajan sijoituskohde, lastenvaatevalmistaja Gugguu on ottanut viime vuosina suurempia askeleita kansainväliseen suuntaan. Tällä hetkellä kasvua haetaan Suomen lisäksi myös muualta Euroopasta, erityisesti Ruotsista ja Saksasta.

Gugguu on saanut kansainväliselle tielle asiantuntija- ja sparrausapua Panostajalta. Vaikka yritys pyörittää pitkälti itse operatiivisia toimintoja, strategisissa kysymyksissä ja brändin arvonluonnissa Panostajan antama tuki johdolle on ollut tärkeä.

– Panostajalta saatu apu on heijastunut myös käytännön työhön esimerkiksi pankkineuvotteluissa ja rahoitusasioissa, kertovat Gugguun yrittäjät Miia Riekki ja Anne Valli.

Mitä Gugguulle kuuluu nyt? Asiasta keskustelemassa Panostajan Minna Telanne ja Gugguun Anne Valli.


”Toimimme todella eri tavalla kuin aiemmin”

Panostaja on auttanut luomaan Gugguulle ammattimaisen hallitustyöskentelyn, mikä on tuonut rakennetta ja suunnitelmallisuutta toimintaan. Panostajan verkostojen kautta myös Gugguun hallitukseen on löytynyt sopivat henkilöt.

– Hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyn aloituksella on ollut suuri merkitys, ja toimimme nyt todella eri tavalla kuin aiemmin. Näimme, että jos haluamme kansainvälistä kasvua, tarvitsemme tietynlaisen strategian ja ammattilaiset viemään sitä kohti. Hallitustyöskentely luo ikään kuin tietyt raamit ja ison kuvan, jota kohti suunnataan arjessa ja johtamisessa, Valli kertoo.

– Ammattimainen hallitustyö on tuonut Gugguulle struktuuria tekemiseen ja toki paljon lisäosaamista ja näkemystä. Gugguun johto on osallistunut myös Panostajan valmennus- ja mentorointiohjelmiin. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja antoisaa, kuvailee Panostajan kehitysjohtaja Minna Telanne.

 

Tapahtumat tuovat uusia mahdollisuuksia korona-ajan jälkeen

Gugguu tavoittelee tällä hetkellä uusia asiakkaita ja kansainvälistä kasvua erilaisten tapahtumien kautta. Myös brändin näkyvyyteen etsitään nyt uudenlaisia, luovia keinoja.

– Tänä keväänä moni yritys on ollut murroksen edessä ja joutuivat etsimään uusia tapoja tehdä ja ajatella: esimerkiksi materiaalihinnat ja digimarkkinoinnin kustannukset ovat nousseet, on entistä vaikeampaa päästä näkyviin. Me haluamme olla jälleen konkreettisesti läsnä ihmisten elämässä ja panostamme siihen. Olemme innoissamme lähdössä pitkästä aikaa tapahtumiin ja messuille esittelemään tuotteitamme, Riekki ja Valli iloitsevat.

Yrittäjät arvelevat, että Gugguu on nyt merkittävässä kasvun risteyksessä, jolloin myös Panostajan tarjoama ammattimainen sparraus ja tuki ovat erityisen tärkeitä.

– Esimerkiksi Panostajan mentorointiohjelmasta jäi pidempiaikaista apua: mentorilta saa edelleen henkilökohtaista tukea omaan työhön, Valli sanoo.

– Gugguu on kehittänyt rohkeutta kansainvälistymiseen, ja nyt olemme rakentamassa suomalaista brändiä niille markkinoille. Gugguun tiimi suhtautuu energisesti ja intohimolla kasvuun ja yrityksen tulevaisuus näyttää positiiviselta: jalansijaa on jo hyvin saatu Eurooppaan, Telanne iloitsee.