Panostaja sijoittaa lastenvaatebrändi Gugguun kansainvälistymiseen

Panostaja Oyj on tehnyt ensimmäisen vähemmistösijoituksensa sijoittamalla Gugguu Oy:n osakkeisiin ja aloittaen yrittäjien omistajakumppanina. Gugguu on vuonna 2012 perustettu yritys, joka suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia lastenvaatteita ekologisista sekä laadukkaista materiaaleista. Yhtiön tuotteita ovat lasten sisä- ja ulkovaatteet sekä lasten asusteet.

Gugguun liikevaihto on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja 31.3.2018 päättyneellä tilikaudella se oli 4,5 miljoonaa euroa, kasvaen 38 % edellisestä tilikaudesta. Yhtiön käyttökate oli noin miljoona euroa (23 % liikevaihdosta).

Panostajan omistusosuus on järjestelyn jälkeen 43 %. Gugguun yrittäjät Miia Riekki ja Anne Valli jatkavat yhtiön merkittävinä omistajina muiden avainhenkilöiden lisäksi. Gugguu on ensimmäinen sijoituskohde, josta Panostaja omistaa vähemmistön heti sijoitushetkellä.

”Gugguu on menestynyt erinomaisesti Suomessa ja yritys on aloittanut kansainvälistymisen varovaisesti, mutta onnistuneesti. Yhtiö on tyypillinen esimerkki hienosta suomalaisesta yrittäjätarinasta – yrittäjät ovat tehneet kaiken yrityksen etu edellä ja periaatteena on ollut, että asiat tehdään laadukkaasti tai niitä ei tehdä ollenkaan. Tavoitteenamme on vauhdittaa Gugguun kasvua ja auttaa Gugguuta erityisesti panostuksissa, jotka liittyvät verkkokaupan kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja brändäykseen. Kuluttajatuoteyhtiönä Gugguu on myös hyvä lisä Panostajan sijoitusportfolioon. Odotan innolla yhteistä matkaa yrittäjien kanssa”, kertoo Panostajan sijoitusjohtaja Miikka Laine.

Panostajan lisäksi myös Minttu Räikkönen sijoittaa yritysjärjestelyn yhteydessä yhtiöön ja toimii jatkossa Gugguun Brand Ambassadorina sekä osallistuu yhteistyövaatemallistojen suunnitteluun.

”Olemme iloisia saatuamme Panostajasta tunnetun ja luotettavan suomalaisen kumppanin, joka arvostaa yrittäjämäistä asennetta ja haluaa pidempiaikaista kumppanuutta. Meille oli tärkeää löytää kumppani, joka jakaa ja ymmärtää Gugguun arvot ja toimintatavat. Mintun kanssa olemme tehneet jo pidempään yhteistyötä, omaamme samanlaisen ajattelu- sekä toimintatavan, joten tämä on hyvälle yhteistyölle luonnollinen jatkumo. Panostajan ja Mintun kanssa pystymme ottamaan seuraavan ison askeleen kohti kansainvälistymistä. Panostaja ja Minttu tuovat yhdessä meille erinomaisen tuen ja osaamisen tulevaisuuden suunnitelmillemme, joita nyt lähdemme yhdessä viemään eteenpäin”, kertoo Gugguun toimitusjohtaja Miia Riekki.

Gugguu myy tuotteet pääosin oman verkkokauppansa kautta. Lisäksi erilaiset messut ja pop-up -tapahtumat ovat sekä tärkeä myyntikanava että erityisesti tapa lisätä brändin tunnettuutta ja tavata kasvokkain yhtiön asiakkaita. Lisäksi Gugguulla on kasvava jälleenmyyjäverkosto Suomessa ja ulkomailla. Jälleenmyyjinä toimivat muun muassa Stockmann, Noomi Store ja Pikkuotus Suomessa sekä ruotsalainen verkkokauppa Babyshop. Yhtiö solmi keväällä 2018 maahantuontisopimuksen myös Kiinaan. Toimituksia on tehty Kiinaan jo yli 3 vuoden ajan. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 12%. Gugguun tuotteita on myyty yli 30 maahan.