Tunnelmia Panostajan yhtiökokouksesta – kokous antaa omistajille äänen ja kasvot
Uuden vuosikymmenen ensimmäinen Panostajan varsinainen yhtiökokous houkutteli Tampereelle helmikuun alussa mukavasti osakkaita.
Ensimmäisten yhtiökokoukseen saapuneiden joukossa oli Panostajan hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mello. Hän tiivisti tapahtuman keskeisen luonteen toteamukseen, että kyseessä on tärkeä tapahtuma, jossa osakkeenomistajien ääni kuuluu. Keskeinen elementti on aina myös toimitusjohtajan katsaus.
Mauri Rynkä oli saapunut yhtiökokoukseen Orivedeltä. Sijoittamista hän sanoi harrastaneensa paljonkin ja Panostajan osakkeet ovat kuuluneet salkkuun jo kauan aikaa, yhtiökokouksissakin on tullut käytyä aina. Panostajan kiinnostavuus sijoituskohteena on hänen silmissä hyvä omistajuusjärjestelyjen takia. Kun johto ja työntekijät omistavat osan yhtiöstä, myös piensijoittajan etu tulee täytetyksi ja se on parasta.
Osmo Virrantola nimeää itsensä todelliseksi pienomistajaksi. Muutettuaan Helsingistä Tampereelle hän etsi ajanvietettä ja päättyi sijoittamaan myös Panostajaan. Yhtiö on hänen silmissään vähän kuin perheyritys. Sijoittaminen pitää hänen mukaansa hyvin ajan tasalla talouden tapahtumista.
Hanna Malo ja Minna Kumpu ovat Panostajan suurimpia omistajia. Yhtiökokous on heille vuotuinen tapahtuma, jossa tavata yhtiön johtoa ja kuulla yhtiön kehityksestä. Heidän silmissään Panostajasta on kasvanut hyvin toimiva monialainen sijoitusyhtiö. Kehitys on ollut koko ajan suotuisa myös yhtiön sisällä. Tällä kertaa kiinnostusta herätti erityisesti Granon kehitys.
Faktaa
Panostajan selkeästi suurin osakkeenomistajaryhmä on kotitaloudet, 96% osakkeista. Ryhmän omistuksessa on vajaa 54 prosenttia Panostajan osakkeista, mikä tarkoittaa myös vastaavaa määrää äänistä.
20 suurimman osakkeenomistajan hallussa on reilu 64 prosenttia osakkeista. Panostajan suurimmat omistajat ovat yhtiön perustaneen Matti Koskenkorvan suku, Ilmarinen ja Fennia.
Osakkeenomistajia Panostajalla on kaikkiaan yli 4 400.
Panostaja on perustettu 1984 ja on Suomen vanhimpia pääomasijoitusyhtiöitä. Panostajan osakkeet on listattu Helsingin Pörssiin 1989.
Yhtiökokousmateriaalit löydät täältä.