Luvuista tekoihin – Heikki Korelin sparraa Panostajan yhtiöitä kohti kasvua

Panostajan talous- ja rahoitusjohtaja Heikki Korelin on tulosorientoitunut talouden syväasiantuntija, jolle yhtiöiden luvut eivät ole itseisarvo, vaan työkaluja kasvun rakentamiseen. Matalan kynnyksen keskustelut ja sparrailu yhtiöiden kanssa ovat hänelle tärkeitä prioriteetteja kasvun rakentamisessa.

Heikki Korelin hyödyntää roolissaan Panostajalla laaja-alaisesti aiempaa kokemustaan. Hän on työskennellyt urallaan muun muassa yrityskauppojen parissa investointipankissa ja Patrialla talouden ja konsernin laskennan johtotehtävissä.

– Panostajalla johdan emoyhtiön taloutta ja toimin talouden tukena kohdeyhtiöissämme. Tärkeä osa työtäni on yhtiöiden johdon sparraus ja strateginen tukeminen, Korelin kertoo.

Metriikka ohjaa päivittäistä työtä

Talousjohtajana Korelin pitää huolen siitä, että yhtiöissä kuljetaan parasta mahdollista reittiä kohti menestystarinaa. Hänen ydinosaamistaan on yhtiöiden tavoitteiden seuraaminen yhdessä valittujen mittarien avulla sekä toiminnan ohjaaminen tulosten pohjalta niin arjen tasolla kuin isossa kuvassa.

–  On tärkeää, että kohdeyhtiön johto hallitsee valitut mittarit, ja myös siinä olemme apuna. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää syyt lukujen takana: kuinka olemme päässet tiettyihin lopputuloksiin, ja mitä meidän tulee tehdä vieläkin enemmän. Sen näkemyksen tarjoaminen yhtiöille on roolini ytimessä, Korelin avaa.

Kumppanuus on yhteistyön perusta

Korelin on mukana Panostajan yhtiöissä hallitustyöskentelyn kautta: strategiatyössä, priorisoinnissa ja valintojen tekemisessä. Hän seuraa yhtiöiden kanssa yhteistä arvonluontisuunnitelmaa ja sen tuloksia sekä aikataulua.

Hallitustyöskentelyn lisäksi tärkeässä osassa on muu konkreettinen tuki, jota Korelin asiantuntemuksensa nojalla yhtiöille tarjoaa.

– Kumppaniajattelu on itselleni todella tärkeää. Toimin johtoryhmän ja erityisesti yhtiöiden talousjohtajien tukena aina kun on tarve. Voin tuoda uusia näkökulmia ja sparrata ajatustyötä esimerkiksi vaikeiden päätösten keskellä. Saammekin yhtiöiltä palautetta, että olemme heille arvokas sparrauskumppani, Korelin toteaa.

Aidosti vaikuttavaa työtä

Korelin on ollut Panostajan tiimissä nyt reilun kahden vuoden ajan. Hän näkee Panostajan selkeän keskittymisen ohjelmisto- ja palvelualaan suurena vahvuutena ja erottautumistekijänä, jota tiimin osaaminen tukee.

– Motivoivinta roolissani on se, että saan tehdä töitä eri kehitysvaiheissa olevien yhtiöiden parissa ja osaltani vaikuttaa niiden menestykseen. Tällä hetkellä työskentelen esimerkiksi kansainvälistyvän CoreHW:n ja vahvan kotimaan markkinajohtaja Granon parissa. Se tekee tästä työstä monipuolista ja vaikuttavaa, Korelin summaa.