Granon ohjakset uudella hallituksella

Grano Groupin uusi hallitus edustaa vahvaa monialaista osaamista.

Uutena jäsenenä hallituksessa on teknologia- ja digiosaaja Mika Yletyinen, joka on vahva kansainvälisen kasvun ja yrityksen sisäisten prosessien kehittäjä.

Toisena uutena jäsenenä on yrittäjä, asiakaskokemuksen ja markkinoinnin ammattilainen Johanna Arantola-Hattab, jonka osaamisen kova ydin on strategisessa markkinoinnissa ja brändäyksessä. Kauppatieteiden tohtorintutkinnon väitöskirjassaan Arantola-Hattab käsitteli asiakaskokemusta.

 

Kari Heinistö tuntee Granon kasvutarinan yli 40 vuoden ajalta. Teollisuuden alan johtotehtävistä kymmenisen vuotta sitten investointipankin tehtäviin ja Aventumin osakkaaksi siirtynyt Heinistö tuo varapuheenjohtajuutensa kautta Granoon vankan kokemuksen kypsyttämiä näkökulmia, joita uudistuminen tarvitsee. Heinistö toimii lukuisten luottamustoimiensa ohessa myös muun muassa Hartela-Yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana.

Molokin toimitusjohtaja Marko Penttisen fokus on aina ollut tarkasti valituissa kehityshankkeissa ja niiden systemaattisessa toteuttamisessa. Vahvan teollisen osaamisensa ja nyt Molokin toimitusjohtajan kokemuksensa kautta hän uskoo rikastavansa myös Granon tulevaisuutta, olipa näkökulma kotimarkkinat tai kansainvälistyminen.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila. Vahvan rahoitusalan osaamisen lisäksi Tommila on ollut rakentamassa lukuisten yritysten kasvutarinoita. Panostajassa hän on toiminut eri rooleissa vuodesta 2006 lähtien.

Panostajan kehitysjohtaja, kyvykkyyksien rakentaja Minna Telanne on myös pitkäaikainen Granon hallituksen jäsen. Kahdeksan vuoden aikana hän on nähnyt yhtiön vauhdikkaan kasvun ja muutoksen nykyiseksi Granoksi ja uskoo vahvasti Granon olevan merkittävä vaikuttaja asiakkaittensa arvoketjussa.

Granon toimitusjohtaja Pekka Mettälän mukaan yhtiöllä on nyt vahva ja uutta luova, monialainen ja innostava hallitus, jonka ohjauksessa Granon kasvupolku on varmasti kiinnostava.